Tummelista tuskin päätyy myrkkyä maitoon
Harvoilla tiloilla käytetään enää kemikaalia sisältävää Tummeli-lypsyvoidetta.
Tummelia käytetään enää harvalla maitotilalla. On epätodennäköistä, että sitä päätyisi maitoon. Kuva: Jaana KankaanpääMTK:n asiantuntijaeläinlääkäri Leena Suojala ei hätkähdä MT:n uutista, jonka mukaan Tummeli sisältää syöpävaaralliseksi luokiteltua PHMB-kemikaalia (Polyaminopropyl Biguanide). Aine tekee lypsyvoiteesta antibakteerista.
Hän arvioi, että utareiden ihon hoitoon tarkoitettua Tummelia käytetään enää harvalla maitotilalla ja silloinkin hyvin pieniä määriä.
Suojala ei myöskään usko, että kemikaalia pääsisi imeytymään utareista lehmän verenkiertoon ja maitoon.
"Ei tietysti voi sanoa, ettei yhtään imeytyisi, mutta ainakin määrät ovat hyvin pieniä."
Lisäksi utareet pestään hyvin aina ennen lypsyä.
"Uudet aineet turvallisempia"
Toki pitkäaikaisesta altistumisesta PHMB-kemikaalille tulee maatiloilla työnsuojelullinen kysymys, jos ainetta käsitellään ilman hanskoja.
Tummelille löytyy korvaavia aineita pilvin pimein. Suojalan mukaan uudemmat aineet on hyväksytetty markkinoille nykyaikaisemmalla dokumentoinnilla, joten niitä voidaan pitää turvallisempina kuin vanhoja.
Utarerasvan ei tarvitse olla antibakteerista. Desinfiointi hoidetaan navetoissa kastamalla utareiden vetimet lypsyn jälkeen Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran hyväksymiin aineisiin.
PHMB:tä ei mitata
Valion elintarviketurvallisuuspäällikkö Anna-Maija Taimisto kertoo, ettei yhtiö mittaa maidosta PHMB-pitoisuuksia, kuten ei Elintarviketurvallisuusvirasto Evirakaan.
"Jos jotain jäämiä aineesta jäisi utareiden puhdistuksen jälkeen, siirtymäpitoisuudet olisivat niin pienet, ettei niitä pystytä mittaamaan. Valion ohjeiden mukaan vetimet tulee puhdistaa ennen lypsyä ja vedinvoiteita saa käyttää vain lypsyn jälkeen."
Taimiston mukaan jokaisesta maitoerästä testataan mikrobilääkejäämät.
Vuositasolla tutkitaan noin 90 000 maitoerää, joista vain noin 30:ssa havaitaan mikrobilääkejäämiä. Sellaiset erät tuhotaan.
Vuosittain raakamaidosta ja tuotteista tehdään laajat jäämätutkimukset. Niissä analysoidaan muun muassa raskasmetallipitoisuudet, pestisidit, hometoksiinit, dioksiinit ja PCB:t, radioaktiiviset aineet ja joistakin tuotteista myös polyaromaattisten hiilivetyjen (PAH) jäämät.
Taimiston mukaan kaikki tulokset ovat olleet reilusti lakisääteisten rajojen alapuolella.
"Turhat kemikaalit näkyvät syöpätilastoissa"
MT:n Faceboksivuilla lukijat päivittelevät Tummeli-uutista.
"Siinäpä taas yksi 'terveellinen' lisäaine maitoon ja luontoon... 60-70-luvuilla oli maailman paras aurinkovoide ilman suojakertoimia ja haju mitä mainioin, Tummelia pintaan ja heinäpellolle...", kirjoittaa Ulla Kaarina Jaakkola.
"Syöpätilastoja kun katsoo niin kyllä turhat kemikaalit siellä näkyy. Ei ne ole akuutisti toksisia, mutta kertyvät ja kertyvät", toteaa Anne Piirainen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


