Yle: Eläinlääkärijätti Evidensian taustalta paljastui ikäviä asioita − työntekijät kritisoivat voimakkaasti yhtiön toimintaa
Eläinlääkäribisnes on keskittynyt voimakkaasti. Huolissaan ovat sekä nykyiset työntekijät että alan opiskelijat.
Suomen eläinlääkäripalvelut ovat keskittyneet voimakkaasti Evidensian ostettua Omaeläinklinikan vuonna 2021. Kuva: Sanne Katainen”Hinnat ovat nousseet yli kolmanneksen, mutta palkat eivät.”
”Luvattuja palkkataulukoita ei meille ole tullut.”
”Aloittajien palkka on todella alhainen. Työehtosopimusta ei ole, eikä näin indeksikorotuksiakaan.”
”Kuvaavaa on, etten enää kehtaa kertoa, missä olen töissä.”
Muun muassa näillä kuvauksin kritisoivat nykyistä tilannetta Evidensialla työskennelleet eläinlääkäri ja eläintenhoitaja Ylen uutisessa.
Yle ei nimeä haastateltavia, mutta heidän nimensä on Ylen tiedossa.
Eläinlääkäripalvelut ovat jatkaneet keskittymistä Suomessa. Erityisesti eläinlääkäripalvelujätti Evidensia on kasvattanut markkina-asemaansa viimeisien vuosien aikana.
Kehityksen suunnasta ovat huolissaan niin nykyiset kuin entisetkin työntekijät sekä eläinlääkäriopiskelijat.
Yksityisen puolen eläinlääkäreillä ei ole työehtosopimusta. Työolot ja palkat voivat näin ollen vaihdella paljonkin, ja määräävässä asemassa oleva toimija voi tätä hyödyntää.
Tällä hetkellä Suomen 13 päivystävästä pieneläinsairaalasta 11 on Evidensian omistuksessa.
Eläinlääkäriaktiivi Mikael Haapalehto kertoo Ylelle, että pääkaupunkiseudun ulkopuolella Evidensialla on monopoliasema päivystävissä pieneläinsairaaloissa.
”Moni on kertonut, ettei parempien työolojen puolesta voi taistella, kun toista työnantajaa ei ole tarjolla”, Haapalehto sanoo.
”Pelkona tuntuu olevan, että vaikeana henkilönä oleminen voisi viedä jonkinlaiselle mustalle listalle, mikä haittaisi jatkossa eläinsairaalatyön saamista ja urakehitystä.”
Toimihenkilöliitto Erton syyskuussa 2022 tekemän palkkakyselyn mukaan alan keskittyminen on johtanut ansiotason heikkenemiseen ja heikentänyt alan työehtojen kehitystä.
”Isolla toimijalla on työolosuhteita, työehtoja ja palkkausta ajatellen hyvinkin määräävä asema nopeasti”, kertoo Suomen eläinlääkäriliiton puheenjohtaja Mikko Turku Ylen jutussa.
Evidensian Suomen ja Baltian toimitusjohtaja Ilari Kujala vastasi Ylelle kritiikkiin sähköpostitse.
”Yrityksenä Evidensia pyrkii aina kilpailukykyiseen ja reiluun palkkaukseen ja noudattaa työolojen osalta lakeja ja määräyksiä korkeampia standardeja”, Kujala kertoo Ylelle.
”Mahdollisiin epäkohtiin suhtaudumme yrityksenä aina vakavasti ja ratkaisukeskeisesti. Kannustamme, että työntekijämme nostavat kokemansa epäkohdat esille, sillä vain avoimen keskustelun kautta voimme kehittää toimintaamme yhä paremmaksi”, Kujala päättää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



