Närpiön munapakkaamo Dava Foodsin omistukseen
Pohjanmaalla on mahdollisuuksia lisätä kananmunien tuotantoa, Dava Foods arvioi.Dava Foods Finland on ostanut enemmistön Pohjanmaalla sijaitsevan Närpiön munapakkaamo Oy:n osakekannasta. Dava Foodsin mukaan Närpiön munapakkaamo täydentää hyvin yhtiön kapasiteettia ja toimii lähellä paikallista munatuotannon keskittymää.
Dava Foodsin tiedotteen mukaan yhtiöt ovat jo aiemmin tehneet tiivistä yhteistyötä ja se on ollut Närpiön munapakkaamon osakkaana jo aiemmin. Pakkaamon tuotannosta kolme neljäsosaa on ollut jo tähän asti Dava Foodsin tuotteita.
Siksi kauppa on "tärkeä strateginen investointi, joka lisää yritysten välistä synergiaa”, toteaa Dava Foods Finlandin toimitusjohtaja Juha-Petri Jokinen.
Jokisen mukaan Pohjanmaalla on hyvät mahdollisuudet kehittää yhtiön toimintaa ja lisätä kananmunien tuotantoa.
Närpiön Munapakkaamo on perustettu vuonna 2000. Sen toimitusjohtaja Johnny Grandell jatkaa yrityksen palveluksessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

