Led-valotus mullistaa kasvihuonetuotannon
Led-valotuksella voidaan säätää kasvien muotoa ja ravintosisältöä. Samalla valolla pidetään tuholaiset ja kustannukset kurissa.Tutkimus ottaa koko ajan edistysaskeleita, jotta led-valon vaikutuksia ymmärrettäisiin paremmin.
Ledin tuottamilla valon aallonpituuksilla on todettu olevan vaikutuksia kasvien kasvuun. Tämä tiedon pohjalta saatetaan voida vähentää kasvunsääteiden käyttöä kukkatuotannossa.
Samoin on saatu selville, että aallonpituuksilla on merkitystä kasvien tuholaisten sekä hyötyeliöiden menestymiselle. Tulevaisuuden kasvihuoneessa tuholaiset pysyvät kurissa valolla, jonka aallonpituus hämää niitä ja estää löytämästä kasvin lehtiä nakerrettavaksi.
Kasvit tuottavat eräitä aineita puolustautuakseen tuholaisia vastaan. Näillä aineilla on hyvä ominaisuuksia ihmisen terveyden kannalta. Mikäli led-valolla saadaan tuholaiset käyttäytymään tietyllä tavalla, saatetaan pystyä vaikuttamaan myös kasvisten ravitsemukselliseen laatuun.
Teknologia ei sekään seiso paikoillaan, vaan etenee hurjaa vauhtia. Eräs esimerkki tästä on suomalaisen Netledin kehittämä led-valotusverho.
Vielä nyt led-valaistus on kasvihuoneyrittäjälle kallis investointi, mutta tuotteet halpenevat koko ajan.
Valotus tuottaa kasviksia ympäri vuoden
Suomessa on harjoitettu valotettua kasvihuonetuotantoa parisenkymmentä vuotta. Valotuksen avulla esimerkiksi kurkkuja, tomaatteja, salaatteja ja kukkia voidaan tuottaa ympäri vuoden.
Lampuiksi ovat valikoituneet suurpainenatriumlamput (SPN-lamppu). Niillä on hyvä hyötysuhde niistä lampuista, joiden valolla kasvit ylipäätään kasvavat.
SPN-lamput tarvitsevat energiaa palaakseen. Palaessaan ne tuottavat lämpöä, joka on tuuletettava kasvihuoneista pois. Samalla hukkaantuu kasveille ja viljelijän kukkarolle kallisarvoista hiilidioksidia, jota joudutaan lisäämään kasvihuoneen ilmaan.
Led-valo on niin sanotusti kylmää eli se ei tuota kasvihuoneeseen ylimääräistä lämpöä. Palaessaan ne kuluttavat SPN-lamppuja vähemmän energiaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


