MTK: Ympäristökorvaus viljelijän näkökulmastahuono kokonaisuus
Korvaus peltojen talviaikaisesta kasvipeitteestä vaihtelee sen mukaan, kuinka iso osuus pelloista on vaikkapa syysviljalla. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoKotieläintiloilla ympäristötuen perustason korvaus puolittuu uuteen ympäristökorvaukseen siirryttäessä. Ympäristötuessa perustason toimenpiteistä maksettiin kotieläintiloille 107 euroa hehtaarilta, ympäristökorvauksessa tuki on 54 euroa.
Kasvinviljelytiloilla hehtaarikorvaus laskee 93 eurosta samaan 54 euroon. Puutarhatilojen korvaus on jatkossa 200 euroa aiemmin maksetun 181–450 euron sijaan.
”Jokaisen tilan täytyy nyt omista lähtökohdistaan arvioida korvauksesta saatavat eurot ja ehtojen aiheuttama työmäärä sekä kustannukset ja punnita, onko korvaukseen sitoutuminen siitä saatavan korvauksen arvoinen”, toteaa MTK:n maatalouslinjan tutkimuspäällikkö Juha Lappalainen.
”On tärkeää myös ottaa huomioon koko sitoumuskausi eikä arvioida vain yhden vuoden vaikutuksia. Todennäköisesti edessä on kuuden vuoden sitoumus.”
Vaikka itse sitoumus on viisivuotinen, Lappalaisen mukaan on todennäköistä, että päättyneen ohjelmakauden tavoin myös nyt alkavalla kaudella sitoumusta jatketaan kattamaan kuusivuotisen ohjelmakauden viimeinenkin vuosi.
Ympäristökorvauksessa on entiseen nähden muutakin uutta kuin nimi. Moni aiemmin korvauksen perusteena ollut ehto on muutettu korvauksettomaksi. Syynä on esimerkiksi se, että aiempaan järjestelmään kuulunut toimenpide on kirjattu vaatimukseksi lainsäädäntöön eikä siitä voi siksi enää maksaa korvausta.
Myös vanhasta jaosta perus- ja lisätoimenpiteisiin on luovuttu.
Jatkossa korvattavat toimenpiteet ovat joko tilakohtaisia tai lohkokohtaisia. Tilakohtaiset ovat kaikille sitoutuville tiloille pakollisia, lohkokohtaisia kukin tila voi valita haluamansa määrän.
Kasvinsuojelututkinto, ruiskun testaus, täydentävien ehtojen noudattaminen ja lannoitustaulukoiden noudattaminen kuuluvat ympäristökorvauksen perustasoon eli vähimmäisvaatimuksiin. Ne ovat ehtoja, joita pitää noudattaa mutta joista ei makseta viljelijälle korvausta.
Aiemmin lannoitustasojen noudattamisesta eli käytännössä fosfori- ja typpilannoituksen rajoituksista katsottiin aiheutuvat viljelijälle kustannuksia. Nyt komission näkemys on, että lannoituksen rajoittamisesta ei voida viljelijöille maksaa korvausta, Lappalainen kertoo.
Samasta syystä puutarhatiloille kaavailtua puutarhakasvien vähennetty lannoitus -toimenpidettä ei valmiiseen ohjelmaan päätynyt.
Toisaalta korvattavaksi toimenpiteeksi tilakohtaisiin eli kaikkien sitoutuvien tilojen toimenpiteisiin otettiin viljelysuunnitelma. Alunperin se oli putoamassa järjestelmästä pois.
Kokonaan uusia tilakohtaisissa toimenpiteissä ovat viljelykiertosuunnitelma ja peltomaan laatutesti.
Viljelykiertosuunnitelma tarkoittaa koko sitoumuskaudeksi laadittavaa suunnitelmaa lohkojen viljelykäytöstä, peltomaan laatutesti puolestaan tarkoittaa viljelijän itse tekemää testiä, johon on kuvallinen ohjeistus muun muassa ilmaisessa Agronet-palvelussa.
Lappalainen ei epäröi sanoa ympäristökorvauksesta, että nykyiseen ympäristötukeen verrattuna se on viljelijän näkökulmasta huono kokonaisuus.
”On kuitenkin parempi vaihtoehto, että meillä on edes jonkinlainen järjestelmä kuin se, ettei ole järjestelmää ollenkaan”, hän pohtii.
Viime talven poliittinen tilanne näkyy lopputuloksessa ja sekin olisi ollut mahdollista, ettei lopulta kasaan kursittu järjestelmä olisi kelvannut komissiolle.
Ehdottomasti suurin ongelman aiheuttaja Lappalaisen mukaan oli rahan puute. Aikaisemman noin 300 miljoonan euron sijaan käytettävissä on kolmannes vähemmän, 211 miljoonaa euroa.
Lappalainen arvioi, että ympäristökorvaukseen sitoutumisessa vakavimman pohdinnan paikka on erikoiskasveja viljelevillä tiloilla, intensiivisimmillä kotieläintiloilla ja sellaisilla tiloilla, joilla esimerkiksi lohkojen hajanaisuuden vuoksi lannanlevityskustannukset ovat suurimmat.
”Suurelle osalle tiloista sitoutuminen saattaa sittenkin olla kannattavampaa kuin sen ulkopuolelle jääminen.”
Viljelijät tarvitsevat päätöksentekonsa tueksi nyt punnittua ja selkeää tietoa uusista ehdoista. Siinä asiassa MTK:n katseet kohdistuvat myös hallinnon suuntaan.
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
