Saksan maatalousministeri pohtii: Työttömiksi jäävät ravintolatyöntekijät maatiloille?
Koronavirus vie ravintoloista työt ja maatiloilta sesonkityövoiman.
Vihannesten, yrttien ja hedelmien viljelyssä tarvitaan paljon työntekijöitä. Yleensä heitä on tullut paljon Itä-Euroopasta, mutta koronaviruksen takia moni maa on sulkenut rajansa. Kuva: Sanne KatainenSaksan maatalousministeri Julia Klöckner pohtii, voisivatko koronaepidemian vuoksi työtä vaille jäävät ravintolatyöntekijät työskennellä maatiloilla sesonkityöntekijöinä.
Asiasta kertoo topagrar.com.
"Tällaistakin pitää nyt miettiä", ministeri totesi lehtihaastattelussa.
Saksan maatiloilla pelätään työvoimapulaa rajojen sulkemisten vuoksi. Erityisesti Puolan ilmoitus sulkea rajansa on merkittävä, sillä maasta on saapunut merkittävästi maataloustyöntekijöitä Saksaan.
Varsinkin vihannesten, hedelmien ja yrttien viljelyssä tarvitaan nyt paljon työvoimaa, eikä viljelytoimia voi noin vain lykätä.
Saksan maatalousministeriö aikoo pohtia maatalousjärjestöjen kanssa myös, mitä maatiloilla tulee tehdä, jos viljelijöitä tai työntekijöitä sairastuu koronavirukseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
