Lehti: Ekoterrorismia Ranskassa: geenimuuntelua vastustavat aktivistit tuhosivat kukkapellon ruohonleikkureilla
Aktivistien mielestä geenimuunneltuja tuotteita ei saisi viljellä.Ranskassa Tour-sur-Orbissa tuhottiin viikonloppuna ruohonleikkureilla auringonkukkalohko, jolla kasvoi geenimuunneltuja (gm) lajikkeita. Näin kertoo Ouest France -lehti.
Teon taustalla olivat aktivistit, jotka protestoivat geenimuunneltujen tuotteiden käyttöä vastaan. Aktivistien mielestä Ranskan hallituksen tulisi puuttua geenimuunteluun, lehti kertoo.
Gm-lajikkeita on kylvetty Ranskassa 220 000 hehtaarilla, mikä vastaa 10 prosenttia Suomen peltopinta-alasta.
Aihe on ollut tapetilla EU:ssa, koska tuomioistuin päätti heinäkuussa, että dna:n muokkaukseen kehitetty crispr–cas9-tekniikka kuuluu unionin tiukkaan geenimuuntelua säätelevään direktiiviin.
Uudet ja nopeat kasvinjalostusmenetelmät on niputettu yhteen geenimuuntelun kanssa, joten niitä koskevat nyt samat tiukat turvallisuusvaatimukset. Tätä ovat kannattaneet erityisesti ympäristöjärjestöt, kun taas maataloustuottajien EU-järjestön mielestä päätös syö alan kilpailukykyä.
EU-tuottajajärjestön mukaan kasvienjalostustekniikoiden putoaminen gm-lainsäädännön alle on takaisku uusien innovaatioiden syntymiselle.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


