Lisävirsillä halutaan puhutella harvemmin kirkossa käyviä
Virsikirjan lisävihkohanke eteni askeleen kirkolliskokouksessa Turussa tiistaina. Vaikka lisävihkopäätös etenisi myötätuulessa, painotuotteiden saaminen seurakuntiin kestänee kuitenkin pitkälle ensi kevääseen.
Kun lisävihkoa alettiin viisi vuotta sitten suunnitella, tarkoituksena oli saada virsikirjaan virsiä, joissa olisi nykyaikainen kieli ja tyyli.
Haluttiin etsiä sellaisia virsiä, jotka puhuttelevat tämän päivän ihmisiä – myös niitä, jotka eivät ole ahkerampia kirkossa kävijöitä, kuvailee pastori Samuli Koivuranta, lisävihkotyön projektisihteeri.
Taustalla oli myös se, että joihinkin aihepiireihin virsikirjassa oli vain vähän virsiä, esimerkiksi talvivirsiä oli vain yksi. Virsikirjasta puuttui paastonaikaan tai isänpäivään sopiva virsi.
Virallinen päätös virsikirjan lisävihkosta saadaan marraskuun kirkolliskokouksessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
