MT Livessä keskiviikkona HKScanin toimitusjohtaja Juha Ruohola
Lähetystä voi seurata keskiviikkona 23.3. kello 13 osoitteessa mt.fi ja se löytyy lehden verkkosivuilta myöhemmin keskiviikkona.Maaseudun Tulevaisuuden MT Livet jatkuvat tuttuun tapaan tänään keskiviikkona ja tällä kertaa aiheena on kotimainen lihateollisuus. Suoraan studiolähetykseen vieraaksi saapuu HKScanin toimitusjohtaja Juha Ruohola.
Ruohola nimettiin toimitusjohtajaksi 2.3.2023 ja tätä ennen hän hoiti tehtävää vt:nä syyskuusta 2022 alkaen.
HKScanin lähihistoria on ollut vaikea. Yritys on kamppaillut kannattavuusongelmien kanssa ja lihakonsernin heikko taloudellinen tilanne on pantu merkille myös sijoittajien keskuudessa.
Yhtiön pörssikurssi on valahtanut Helsingin pörssissä jo alle euroon.
Ruoholaa ennen toimitusjohtajan tehtäviä hoitanut Tero Hemmilä joutui väistymään tehtävästä aiemmin viime vuonna.
Haastattelussa katsotaan HKScanin ja liha-alan tulevaisuuteen ja pohditaan luonnollisesti myös alan ja yrityksen matkaa tähän päivään.
Ruoholan nimittämisen aikaan HKScanin hallituksen puheenjohtaja Reijo Kiskola kuvaili, että tällä hetkellä yritys keskittyy määrätietoisesti toimenpiteisiin, jotka parantavat yhtiön kannattavuutta ja kustannuskilpailukykyä. HKScanin menestykselle on tärkeää ydinliiketoiminnan mahdollisuuksien tehokas hyödyntäminen ja kestävän, paikallisen ruokaketjun kehittäminen, totesi Kiskola.
Alkuvuodesta julkaistussa viime vuoden tilinpäätöstiedotteessa todetaan alkaneesta vuodesta näin: "Vuonna 2023 HKScan arvioi konsernin jatkuvien toimintojen vertailukelpoisen liiketuloksen paranevan vuodesta 2022."
Suora MT Live lähetys käynnistyy keskiviikkona kello 13 ja Ruoholaa haastattelee Maaseudun Tulevaisuuden Maatalouden päällikkö Laura Ruohola. Lähetystä voi seurata osoitteessa mt.fi ja se löytyy lehden verkkosivuilta myöhemmin samana päivänä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







