Kylämatkailuun haetaan uusia kumppaneita
Kymmenkunta kylää eri puolilla maata hakee valtakunnallisen hankkeen tukemana omaa siivuaan matkailusta.Kolmisen vuotta kestänyt kylämatkailuhanke sai toukokuussa jatkoajan vuoden 2014 loppuun asti.
Osa alun perin mukaan lähteneistä kylistä on jäämässä hankkeesta pois ja uusia etsitään tilalle. Meneillään onkin eräänlainen kylämatkailun välitilinpäätöksen aika.
”Osalla kylistä odotukset olivat ehkä liian suuria. Näkyvyyttä ei matkailussa saa helpolla”, projektipäällikkö Synne Nordström sanoo.
Takapakkia on tullut myös resurssipulan takia. Harrastajavoimat eivät Nordströmin mukaan riitä, vaan tarvitaan sekä osaavia yrittäjiä että rahoitusta.
”Joissakin kylissä on kaikki mahdolliset matkailun vetovoimatekijät, mutta yhteistyö kyläläisten kesken ei vain suju.”
Kylämatkailun kehittäjien joukkoon on liittynyt Lohjan saaristo, jossa 11 kylää levittäytyy yli sadan saaren alueelle.
Tavoitteena on houkutella pääkaupunkiseudun asukkaita vaeltamaan saaristoluontoon ja tutustumaan ainutlaatuiseen hedelmäpuulajipuistoon.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

