Eläinten hyvinvointikeskus siirtyy osaksi Lukea
"Toiminnan turvaamisen katsottiin onnistuvan parhaiten osana Luonnonvarakeskusta", kertoo keskuksen johtaja Satu Raussi.
Eläinten hyvinvointikeskus kokoaa ja levittää tutkimukseen perustuvaa tietoa eläinten hyvinvoinnista. Kuva: Markku VuorikariEläinten hyvinvointikeskus siirtyy vuodenvaihteesta alkaen osaksi Luonnonvarakeskusta (Luke).
Eläinten hyvinvointikeskus on toiminut vuodesta 2009 lähtien maa- ja metsätalousministeriön, Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran sekä Helsingin yliopiston yhteisen sopimuksen alaisuudessa. Eläinlääketieteellisen tiedekunnan yhteydessä toiminutta keskusta ovat rahoittaneet maa- ja metsätalousministeriö sekä Evira.
Keskuksen tehtävänä on seurata, koota ja levittää tutkimukseen perustuvaa tietoa eläinten hyvinvoinnista. Se myös tarjoaa tietoon perustuvaa asiantuntijatukea viranomaisille ja edistää alan yhteistyötä.
"Eläinten hyvinvointikeskuksen toiminta on tarpeellista yhteiskunnalle. Toiminnan turvaamisen katsottiin onnistuvan parhaiten osana Luonnonvarakeskusta", kertoo keskuksen johtaja Satu Raussi.
Luke asettaa Eläinten hyvinvointikeskukselle ohjausryhmän, joka varmistaa yhteisen toiminnan Eviran, yliopistojen sekä tuotantoeläinten terveydenhuollon kesken.
"Teemme jatkossakin läheistä yhteistyötä suomalaisten eläinten hyvinvoinnin tutkimusryhmien, kuten Helsingin yliopiston Eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskuksen kanssa. Toimimme aktiivisesti myös pohjoismaisten eläinten hyvinvointikeskusten verkostossa", kertoo Raussi.
Eläinten hyvinvointikeskus toimii myös valtioneuvoston asettamien tuotantoeläinten sekä seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukuntien sihteerinä ja tiedottaa tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelun neuvottelukunnan toiminnasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
