Korotus sonnien ja emolehmien tukeen – kompensoi rahan siirtoa valkuaiskasvipalkkioon
Kasvihuonetuen yksikkötasoa lasketaan hieman, koska tukea haettiin arveltua suuremmalle alalle.Hallitus vahvisti torstaina C-alueella maksettavien emolehmä- ja sonnitukien sekä Etelä-Suomen kansallisen kasvihuonetuen määrät tälle vuodelle.
Kasvihuonetuen yksikkömäärää nipistetään hieman aiemmin arvioidusta, emolehmä- ja sonnituen eläinkohtaista määrää puolestaan korotetaan.
Emolehmille ja sonneille maksettavan kansallisen tuen korotuksella kompensoidaan tuottajille EU-eläinpalkkioon tulossa oleva leikkausta. Leikkaus johtuu siitä, että eläinpalkkiosta siirretään rahoitusta valkuaiskasvien EU-palkkion korotukseen, eikä EU:n kokonaan rahoittaman tuen kokonaismäärää voida kasvattaa.
Emolehmien ja emolehmähiehojen tukea nostetaan 32 euroa eläinyksikköä kohti. Tämän vuoden tukitaso on 347–683 euroa eläinyksiköltä C-alueen eri osa-alueilla. Sonnien tukea korotetaan samalla 14 euroa eläinyksiköltä, jolloin uusi tukitaso on 581–1 101 euroa eläinyksiköltä.
Kasvihuonetuotannon kansallista tukea maksetaan 3,2 euroa neliömetriltä lyhyen viljelykauden eli 2–7 kuukauden viljelyssä ja 8,9 euroa pitkän kauden eli yli 7 kuukauden viljelyssä. Tukea maksetaan viljelyssä 8,9 euroa neliömetriltä.
Tuen kokonaismäärä eli 10,05 miljoonaa euroa jaetaan vuosittain sille kasvihuonealalle, jolle sitä haetaan. Ala oli tänä vuonna jonkin verran etukäteen arvioitua suurempi.
Pohjoisen tuen kasvihuonetuotannon tuen tasoa ei muuteta. Ne ovat 3,5 euroa neliömetriltä lyhyen kauden ja 9,4 euroa neliömetriltä pitkän kauden viljelyssä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

