Parhaat kyntäjät palkittiin Helsingissä
Traktorikynnön Suomen mestaruudet ratkottiin viikonvaihteessa Helsingissä. Perjantaina kynnettiin sängellä ja lauantaina vuorossa oli nurmikyntö.Aurinkoinen syyspäivä houkutteli Haltialan tilan pelloille tarkkakatseisia ihmisiä lauantaina Helsingin Tuomarinkylässä.
Ratkottavana oli traktorikynnön Suomen mestaruudet kolmessa eri sarjassa sekä kolmen vuoden välein kisattavat nuorten Pohjoismaiden mestaruudet.
Kilpakyntö on tarkkaa työtä. Säätöä tehdään jatkuvasti ja työjälkeä sekä etenemistä kilpailijat seuraavat mitan avulla.
Yleisvaikutelman lisäksi tuomarit arvostelevat muun muassa avausta ja lopetusta sekä viilujen onnistumista. 20 aarin kyntöaika on rajattu kolmeen tuntiin, josta avauksen osuus on 20 minuuttia.
Matkalla MM-kisoihin
Perjantaina yleisen sarjan sänkikynnön voittanut Jarmo Itälehto onnistui myös lauantaina ja vei yhteiskisan voiton. Suomen mestaruus lähti Itälehdon mukana kohti Ilmajokea jo kolmannen kerran peräkkäin.
Toiseksi tuli Matti Rautiainen Lohjalta ja kolmanneksi Lars-Erik Staffans Vöyriltä.
”Kyntö sujui jouhevasti molempina päivinä, ei ollut tuskaa ja välineet pysyivät kunnossa”, Itälehto kertasi palkintojenjaon jälkeen kisasuorituksiaan.
Kyntöaika riitti mestarikyntäjällä hyvin, eikä lopetustenkaan kanssa tullut kiire.
Itälehto harjoittelee syksyisin pari viikkoa. Tänä vuonna aikaisin alkaneet puinnit mahdollistivat harjoittelun hyvissä ajoin.
Traktorikynnön SM-kilpailut järjestivät Maatalousylioppilaiden yhdistys Sampsa ry sekä SM-kyntötoimikunta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


