Lisätoimenpiteitä ei jatkossa enää ole
Ympäristökorvausjärjestelmästä tulee uudella ohjelmakaudella kaksiportainen nykyisen kolmen portaan sijaan. Lisätoimenpiteitä ei jatkossa enää ole.
Uuden järjestelmän peltotoimenpiteet ovat joko tilakohtaisia tai lohkokohtaisia. Jos toimenpiteet kohdistuvat peltoalueiden ulkopuolelle, niistä tehdään erillinen ympäristösopimus.
Tukisopimustyypit vähenevät nykyisestä. Esimerkiksi nykyiset erityistukisopimukset, luonnon monimuotoisuuden edistäminen ja perinnebiotooppien hoito, yhdistetään.
Vähennetty lannoitus -lisätoimenpidettä ei uudessa järjestelmässä enää ole, ei myöskään typpilannoituksen tarkentamista peltokasveilla. Ravinnetaseet ja laajaperäinen nurmituotanto ovat jatkossa osa ravinteiden tasapainoinen käyttö -toimenpidettä.
Luonnonmukainen tuotanto on jatkossa oma itsenäinen toimenpiteensä. Tähän asti se on ollut yksi ympäristötuen erityistukisopimuksista.
Luomun itsenäistyminen selkiyttää myös muiden toimenpiteiden valitsemista luomutiloilla, kertoo neuvotteleva virkamies Tiina Malm maa- ja metsätalousministeriöstä.
”Tosin edelleenkään tilat eivät voi saada tukea samoista asioista kahdesta eri järjestelmästä.”
Eläinten hyvinvoinnin tuki on tähän asti ollut vain nauta- ja sikatilojen ulottuvilla. Nyt valmisteilla ovat myös tukiehdot lampaille, vuohille ja siipikarjalle.
Hyvinvoinnin tuen ehdot muuttunevat myös nykyisestä viisivuotisesta sitoumuksesta vuosittaisiksi ehdoiksi.
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
