Rahoituskurilla leikattuja tukia palautetaan viljelijöille
Viljelijät saavat takaisin vuonna 2015 rahoituskurin perusteella leikattuja EU-tukia 29. kesäkuuta alkaen.Maaseutuvirasto (Mavi) maksaa torstaista alkaen viljelijöille noin 6 miljoonaa euroa EU:ssa rahoituskurin perusteella leikattuja tukia.
Keskimäärin maatilaa kohti maksetaan noin 120 euroa.
Tuki maksetaan viljelijöille, joille on myönnetty vuonna 2016 yhteensä yli 2 000 euroa perustukea, viherryttämistukea, nuoren viljelijän EU-tukea, EU:n eläinpalkkioita ja peltokasvipalkkiota.
Varat leikattiin vuoden 2015 viljelijätuista maataloustuotteiden tuotantoon ja jakeluun vaikuttavia merkittäviä kriisejä varten. Varat leikattiin niiltä viljelijöiltä, joille myönnettiin yli 2 000 euroa EU:n suoria tukia.
Maksettava tukisumma muodostuu viljelijältä vuonna 2016 leikatun rahoituskurin määrän perusteella. Leikatun tuen määrä kerrotaan kertoimella 1,025, josta muodostuu viljelijälle maksettava tukisumma, Mavin tiedotteessa kerrotaan.
Rahoituskuriksi nimitetyllä menettelyllä leikataan varoja vuosittain maataloustuotteiden tuotantoon ja jakeluun vaikuttavia merkittäviä kriisejä varten. Tukia leikataan tarvittaessa myös silloin, kun suorien EU-tukien vuosittaiset enimmäismäärät tulevat rahoitusennusteiden mukaan ylittymään. Jos leikattuja tukia jää käyttämättä, varat maksetaan rahoituskurin palautuksena viljelijöille.
Rahoituskuri koskee myös vuoden 2017 EU:n suoria viljelijätukia. Yli 2 000 euron tukien yhteissummaa leikataan 1,388149 prosenttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

