Virolaisenvalkosipulin myynti kasvaa
Virolaiset valkosipulin kasvattajat iloitsevat, että omassa maassa kasvatettua valkosipulia saa lopulta myös suurien marketketjujen hyllyistä kiinalaisen valkosipulin rinnalta.
Maaleht-sanomalehti uutisoi, että valkosipulin kasvatus Virossa on lähtenyt parin viime vuoden aikana roimaan kasvuun. Marketeissa virolaisen valkosipulin hinta on noin kaksi kertaa ulkomailta tuotua korkeampi, mutta kysyntää riittää silti.
Maalehden mukaan virolaiskasvattajat ovat kehittäneet uusia kylvötekniikoita, jotka mahdollistavat suuremmat sadot. Yhtä istutettua valkosipulikiloa kohden viljelijät tavoittelevat viiden kilon satoa.
Valkosipulisadon istuttamiseen ja korjuuseen virolaisviljelijät käyttävät lehden mukaan edelleen eniten perunankylvökoneita ja multaimia.
SILJA HURSKAINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
