Navettapalossa kuoli 24 lehmää ja 10 vasikkaa Merikarvialla
Navetta oli jo tuhoutunut, kun palokunta ehti paikalle. Syttymissyystä ei ole tietoa.Merikarvialla tuhoutui täysin keskikokoinen navetta. Kaikki sisällä olleet 24 lypsylehmää ja 10 vasikkaa kuolivat, kertoo vastaava palomestari Veli-Pekka Kuusniemi Satakunnan pelastuslaitokselta.
Henkilövahingoilta säästyttiin.
Kuusniemen mukaan hälytys tuli puoli kahdelta sunnuntaina iltapäivällä. "Kun ehdimme paikalle, navetta oli täyden palon vaiheessa ja katto pudonnut alas", Kuusniemi kertoo.
Palokunnan tehtäväksi jäi estää palon leviäminen ja suojella viereisiä rakennuksia. Siinä onnistuttiin. Palaneen navetan viereen rakennetaan parhaillaan uutta ja se pystyttiin suojelemaan.
Syttysmissyystä ei Kuusniemen mukaan ole mitään tietoa, sillä pelastuslaitoksen ehtiessä paikalle palo oli jo niin pitkällä.
Paloa sammuttamassa oli yli 10 paloautoa. Pari tuntia hälytyksen jälkeen palo oli jo sammutettu ja pelastuslaitos jatkoi jälkiraivauksia.
Osa tilan eläimistä oli laitumella ja säästyi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
