Korona ei ole kolhinut Apetitia kotimaassa – Ruotsissa tehtiin päänavaus, jolta odotetaan paljon
Kausityövoiman niukkuus ei ole Apetitin sopimusviljelijöille samanlainen ongelma kuin paljon käsityötä vaativassa marjatuotannossa.
Koronan kokonaisvaikutukset nähdään vasta myöhemmin, mutta tällä hetkellä tilanne liiketoiminnassa on varsin kohtuullinen, Apetitin toimitusjohtaja Esa Mäki toteaa. Kuva: Kari SalonenApetitin tammi–maaliskuun liikevaihto laski viime vuoteen verrattuna, mutta tulos parani. Kun operatiivinen käyttökate oli viime vuonna vastaavaan aikaan 2 miljoonaa euroa, nyt se nousi 2,4 miljoonaan.
Toimitusjohtaja Esa Mäki on tyytyväinen.
”Apetitin jatkuvien toimintojen tulos parani ruokavetoisesti tavoitteidemme mukaisesti", hän toteaa tulostiedotteessa. "Konsernitasolla tulosparannus oli merkittävämpi osoittaen aiemmin toteutetut rakennemuutokseen liittyvät toimenpiteet oikeiksi."
Koronavirukseen liittyvä poikkeustilanne siirsi syömisen suurkeittiöistä koteihin.
"Maaliskuussa kuluttajatuotteidemme myynti oli poikkeuksellisen suurta hetkellisesti. HoReCa-puolella kysyntä luonnollisesti väheni merkittävästi. Pandemian kokonaisvaikutukset liiketoimintaan täsmentyvät myöhemmin, mutta tällä hetkellä kaupallinen tilanne liiketoiminnoissa on varsin kohtuullinen", Mäki toteaa.
Poikkeustilanteesta huolimatta Apetitin tilaus-toimitusketju on toiminut hyvin, Mäki toteaa. "Raaka-ainevarastomme ovat hyvällä tasolla, joten lisääntyneeseen kysyntään on kyetty vastaamaan joustavasti. Tuontiraaka-aineiden osalta saatavuus on toistaiseksi ollut lähes normaali."
Mäki toteaa myös, että julkisuudessa esillä olleet ongelmat työvoiman saatavuudesta kotimaisilla maatiloilla eivät ole suuri asia Apetitille raaka-aineita toimittaville viljelijöille. "Avomaan kasvisten viljely ei ole esimerkiksi marjoihin ja vihanneksiin verrattuna niin työvoimavaltaista ja se tapahtuu suurelta osalta koneellisesti."
Maaliskuussa Apetit vahvisti Ruotsin markkinaosuuttaan merkittävästi.
"Kahdeksan Apetit-brändillä lanseerattua tuotetta löytyvät jatkossa kattavasti Ruotsin suurimman kauppaketjun ICA:n valtakunnallisista valikoimista", Mäki kertoo.
Suomessa Apetitin asema pakastealtaissa on vakiintunut. Ruotsissa tilaa on paremmin: Siellä on lähes kaksinkertainen määrä asukkaita Suomeen verrattuna ja pakasteita käytetään perinteisesti enemmän kuin meillä.
Öljykasvituotteet-liiketoiminnassa Apetit uudisti alkuvuodesta sopimusviljelymallinsa. Tavoitteena on kasvattaa kotimaisen rypsin ja rapsin viljelyinnokkuutta ja varmistaa kotimaisen raaka-aineen saatavuus.
Poikkeustilanne ei vaikuttanut kasviöljyn kokonaiskysyntään merkittävästi, Mäki toteaa.
Kehitystyö rypsiproteiini-ingredienttiin liittyen on edennyt miltei suunnitellusti. Euroopan elintarviketurvallisuudesta vastaava viranomainen käsittelee parhaillaan uuselintarvikehakemusta ja asiantuntijalausunnon odotetaan valmistuvan kesällä 2020.
Viljakauppaan poikkeustilanne on vaikuttanut vaihtelevasti, Mäki kertoo. "Poikkeustilanteen ensivaiheessa viljan hinta lähti laskuun, mutta nousi nopeasti, sillä viljaperäisten tuotteiden kova kysyntä on saanut viljaa käyttävän teollisuuden varautumaan ja ostamaan aktiivisesti."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
