Kirvesmies, lypsäjä,rakennusmestari – riittääkö aika?
Maitotilansa tuotantoa laajentavan pitää arvioida osaamisensa ja jaksamisensa realistisesti.
Mitä suuremmasta laajennuksesta on kyse, sitä järkevämpää on antaa vastuu urakan suunnittelusta, rakentamisesta ja johtamisesta ulkopuoliselle rakennusliikkeelle. Tuottajalle eli rakennuttajalle jää rakentamisen laadun valvonta.
Itse navettansa rakentavan on osattava sekä rakentaa että rakennuttaa. Samalla on johdettava tilan töitä ja osallistuttava niihin.
Jos viljelijä on mukana rakennustöissä, kannattaa tarkkaan harkita, mihin taidot ja aika riittävät. Tuottajan sairastuminen tai henkinen uupuminen voi viivästyttää rakentamista ja kasvattaa kustannuksia.
Uudet pihattonavetat rakennetaan tyypillisesti 60–70 lehmän kerranteissa, ja navetoiden rakenteet sekä tekniikka ovat monimutkaisia.
Erilaisia lypsykarjanavetan rakennusprojekteja on vertailtu Savonia-ammattikorkeakoulussa vuonna 2010 Mika Tiikkaisen ja Reijo Virkkusen opinnäytetyössä, jonka TTS tilasi. Savoniasta mukana on ollut lisäksi yliopettaja Kalevi Paldanius ja TTS:ltä tutkijat Janne Karttunen ja Eerikki Kaila.
Ennakkosuunnitteluun kannattaa käyttää runsaasti aikaa. On hyvä käydä tutustumassa erilaisiin navetoihin Suomessa ja ulkomailla.
Samalla harkitaan huolellisesti, mikä on omalle tilalle järkevin tuotannon laajuus, navettatyyppi ja tuotantotekniikka.
Hyvissä ajoin pitää käydä alustavat rahoitusneuvottelut pankin kanssa ja tehdä rahoituslaskelma. Näin nähdään, onko hanke ylipäätään toteuttamiskelpoinen sekä tilan että rahoittajan kannalta.
Tilan töiden uudelleen organisointiin on ryhdyttävä ennen varsinaisen rakentamisen aloittamista. Tuottajan on mietittävä, tekeekö hän yhteistyötä toisten tilojen kanssa, ulkoistaako osan töistä vai palkkaako työntekijöitä.
Eläinten, peltojen ja maitokiintiöiden hankkimista ei pidä jättää viime tinkaan.
Tutkijat muistuttavat, että tuotannon nopea käynnistäminen ja vakiintuminen helpottavat talouden hallintaa. Kun uusi rakennus on otettu käyttöön, kannattaa maksuvalmiuslaskelma päivittää. Tämä auttaa talouden suunnittelussa.
MAIJA ALA-SIURUA
Lähde: TTS:n tiedote 3/2011
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
