Iloinen aamuyllätys laitumella: Hillevi oli poikinut omin päin
Suomenkarja ei omistajansa mukaan tee poikimisesta suurta numeroa.Ylikiiminkiläisellä laitumella odotti omistajaansa keskiviikkoaamuna yksi eläin edellisiltaa enemmän. Tomi Pietolan ja hänen avovaimonsa Hillevi-lehmä oli hoitanut yön aikana poikimisen ihan omatoimisesti.
Pietola kertoi iloisesta perhetapahtumasta kuvapäivityksessään Facebookin Avoin kuvapäiväkirja maaseudun tuottajilta -ryhmässä.
"Vasikka syntyi hieman etuajassa, eikä Hilleviä keritty laittamaan poikimakarsinaan", Pietola vastaa ihmettelyyn, miten vasikan syntyminen oli hänelle yllätys.
"Kyllä nämä mammat ovat niin omatoimisia, ei vaivata kätilöä", tuumaa puolestaan Marjatta Mäkelä omassa kommentissaan.
Torstaina töiden ääreltä tavoitettu Pietola kertoo, ettei laitumelle poikiminen ole ollenkaan tavatonta. Joitakin kertoja on heidänkin tilallaan näin käynyt, kun lehmä on poikinut ennakoitua aikaisemmin.
Pietola kertoo, että kaikki tilan naudat ovat suomenkarjaa. Sen poikiminen sujuu hänen mukaansa yleensä hyvin vaivattomasti.
"Kun olen navetassa ollut poikimista seuraamassa, niin ei siinä ole paljon autella tarvinnut."
Hilleville poikiminen ei ollut enää uutta ja outoa puuhaa. Syntynyt vasikka oli Pietolan mukaan tämän neljäs.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

