
Ulkomaiset matkailijat tärkeitä maaseutuyrityksille
Ulkomaalaisten asiakkaiden määrä kasvoi maaseutumatkailussa, mikä paikkasi kotimaan kysynnän hienoista hiipumista syys-joulukuussa. Venäläiset olivat tärkein ryhmä joka toiselle maaseutumatkailuyritykselle.Ulkomaalaisten vapaa-ajan matkailijoiden määrä säilyi yli puolessa yrityksistä syys-joulukuussa ennallaan. Joka kolmannessa maaseutumatkailuyrityksille tehtyyn kysellyn vastanneessa yrityksessä heidän määränsä jopa kasvoi vuoden takaisesta.
Kotimainen yritys- ja työmatkailu säilyi ennallaan joka toisessa yrityksessä ja väheni noin 30 prosentilla yrityksistä.
Vuodenvaihteessa yli 60 prosentilla maaseutumatkailuyrityksistä oli asiakkaana pääasiassa venäläisiä. Suomalaisia oli asiakkaana 35 prosentilla yrityksistä.
Virolaisten osuus toiseksi merkittävämpänä ulkomaalaisena asiakaskuntana vahvistui muun muassa suhteessa saksalaisiin matkailijoihin. Puolalaisia ja italialaisia vieraili myös syyskautta 2011 enemmän.
Vuodenvaihteen matkailijoita luonnehdittiin ystävällisiksi ja halukkaiksi maksamaan palveluista. Asiakkaista hieman alle 40 prosenttia viipyi maaseutumatkailuyrityksessä 1–3 vuorokautta, noin 55 prosenttia 4–7 vuorokautta ja vajaa 10 prosenttia yli viikon.
Ulkomaan markkinointi koetaan vaikeaksi
Yrittäjät ovat alkavan kevään odotuksissaan varovaisia. Asiakasryhmistä riippuen puolet, jopa kaksi kolmannesta maaseudun matkailuyrityksistä arvioi matkailijoiden määrän pysyvän tammi-toukokuussa viime vuoden tasolla. Hieman yli viidennes yrityksistä odottaa ulkomaalaisten vapaa-ajan matkailijoiden määrän kasvavan.
Maaseutumatkailun tärkeimpinä myyntikanavina yrittäjät pitävät omia kotisivuja, puskaradiota ja kanta-asiakkaita sekä näiden jälkeen Lomarengasta, matkailun alueorganisaatioita, yhteismyyntisivustoa Booking.com sekä matkatoimistoja.
Vaikka markkinointikanavia riittää, markkinointi ulkomaille on yrittäjien mukaan edelleen äärimmäisen vaikeaa. Verkostojen luomiseen ja joukkomarkkinointiin tarvittaisiin heidän mukaansa lisää resursseja ja uusia keinoja.
Luonnonrauha, rento ilmapiiri ja henkilökunnan sosiaalisuus lisäävät asiakkaiden tyytyväisyyttä ja viihtyvyyttä. Harmia maaseutumatkailuyrittäjille aiheuttavat muun muassa kieliongelmat ja eräät kulttuurierot.
Maaseutumatkailuyrityksille tehtyyn kyselyyn vastasi 91 yrittäjää eri puolilta Suomea.
Maaseutumatkailua esitellään viikonvaihteessa Helsingin kansainvälisillä matkamessuilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
