Stora Enso aloitti uitot 14 vuoden tauon jälkeen
Yhtiön mukaan uitto on tehokas keino puunkorjuun hiilijalanjäljen pienentämiseen, samalla itäisen Suomen puunkysyntä vahvistuu.Stora Enso on aloittanut puun uiton uudelleen 14 vuoden tauon jälkeen. Yhtiö kuljettaa tänä kesänä puuta nippu-uittona Iisalmen ja Nurmeksen suunnilta Imatran tehtaille.
Stora Enson uitot jäivät tauolle vuonna 2009. Sen jälkeen yhtiö on kuljettanut puuta pääosin kuorma-autoilla ja junilla. Vesikuljetukset ovat hoituneet proomuilla.
Nyt uudelleenkäynnistynyt uitto on tehokas keino pienentää yhtiön hiilijalanjälkeä puukuljetuksissa. Samalla se vahvistaa puun kysyntää Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa.
”Uitto on tervetullut lisä Stora Enson puukuljetuksiin. Kun verrataan eri kuljetusmuotojen päästöjä ja hiilijalanjälkeä, uiton tuomat hyödyt ovat ylivertaiset”, sanoo metsäjohtaja Janne Partanen Stora Enson Suomen puunhankinnasta.
Tutkimusten mukaan uittaminen vähentää kuljetuksen hiilidioksidipäästöjä jopa 75 prosenttia verrattuna rautatie- ja aluskuljetuksiin.
Uitolla on muitakin positiivisia vaikutuksia ympäristölle. Vedessä oleva puu tarjoaa kasvualustan pieneliöstölle, joka suodattaa vettä samaan tapaan kuin tehtaiden biologisissa vedenpuhdistamoissa.
Puun uittaminen pienentää myös potentiaalisten hyönteistuhojen riskiä. Kuivalla maalla havupuupino voi edesauttaa esimerkiksi kaarnakuoriaisten leviämistä, mutta vedessä varastoitavan puutavaran osalta vastaavaa riskiä ei ole.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








