
Voisiko puun kuivauksessa haihtuvia yhdisteitä ottaa talteen ja hyödyntää? Tutkimus selvittää kaupallisia mahdollisuuksia
Ympäristövaikutusten vähentämisen lisäksi tutkimus voi edistää puun teollisessa kuivauksessa haihtuvien yhdisteiden markkinoita.
Tutkimus selvittää, mitä yhdisteitä sahatavarakuivaamoiden ulostulokanavista poistuu, kuinka haitallisiksi ne on arvioitu, voidaanko niitä hyödyntää taloudellisesti järkevästi, ja jos voidaan, kuinka niitä otetaan talteen. Kuva: Petteri KivimäkiOulun yliopisto tutkii sahatavarasta kuivauksen aikana haihtuvien kemiallisten yhdisteiden määriä, talteenottoa, hyödyntämistä, kaupallista arvoa ja markkinoita, Oulun yliopisto kertoo tiedotteessa.
Ympäristövaikutusten vähentämisen lisäksi tutkimus voi edistää puun teollisessa kuivauksessa haihtuvien yhdisteiden markkinoita esimerkiksi lääke-, kosmetiikka- ja elintarviketeollisuudessa. Kaksivuotinen Puuku-hanke suunnittelee talteenottolaitteiston sahalaitosten kuivaamoon ja tarkastelee energiankäytön tehostamista.
”Vuosikausia on mietitty puusta haihtuvien yhdisteiden hyödyntämistä. On arvioitu, että yhdisteiden määrät ovat niin pieniä, ettei ole taloudellisesti järkevää kehittää talteenottoa. Toisaalta tiedetään, että muutamista kotimaisista yleisistä puulajeista löytyvillä yhdisteillä on hyvin korkeat litrahinnat, mutta markkinat ovat usein vielä pienet”, sanoo Oulun yliopiston tutkijatohtori Petri Österberg.
Puusta haihtuvien yhdisteiden talteenoton tueksi on nyt tarkoitus tuottaa mitattua tietoa. Kuva: Sanne KatainenTutkimus selvittää, mitä yhdisteitä sahatavarakuivaamoiden ulostulokanavista poistuu, kuinka haitallisiksi ne on arvioitu, voidaanko niitä hyödyntää taloudellisesti järkevästi, ja jos voidaan, kuinka niitä otetaan talteen.
Tutkimus käynnistyi vuoden 2024 alussa. Tällä hetkellä tutkijat keräävät ja tutkivat laboratoriouunissa kuivattavista sahatavarakappaleista haihtuvia yhdisteitä.
Seuraavaksi tutkitaan todellisessa sahaympäristössä sahatavaran kuivauksessa kertyneitä näytteitä ja kehitetään kuivaamon energian kulutuksen tehostamista. Hankkeen lopussa vuonna 2025 suunnitellaan kuivaamoon asennettava laitteisto puusta kuivauksessa haihtuvien yhdisteiden talteenottoon.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







