Metsä

Metsäteollisuus ry:n Jyrki Hollmén siirtyy UPM:n työmarkkinapomoksi

UPM perustaa työmarkkinatiimin, johon Jyrki Hollménin lisäksi palkataan myös Mikko Lehtonen Metsäteollisuus ry:stä.
Carolina Husu
Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén aloittaa joulukuun alussa UPM:n työmarkkinajohtajana.

UPM palkkaa kaksi Metsäteollisuus ry:n johtavaa työmarkkina-asiantuntijaa joulukuun alussa perustettavaan yhtiön uuteen työmarkkinatiimiin.

UPM:n työmarkkinajohtajaksi on nimitetty 1. joulukuuta alkaen OTK Jyrki Hollmén, joka toimii tällä hetkellä Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtajana.

Päätöksen taustalla on Metsäteollisuus ry:n ilmoitus siitä, että se lopettaa työmarkkinatoimintansa tämän työehtosopimuskauden päättyessä. Yhtiön omaa työmarkkina- ja sopimusosaamista halutaan vahvistaa, UPM:n tiedote kertoo.

UPM:n työmarkkinajuristina aloittaa 16. marraskuuta OTK, varatuomari Mikko Lehtonen, joka toimii Metsäteollisuus ry:n työmarkkinapäällikkönä.

Hollmén raportoi UPM:n henkilöstöjohtajalle Riitta Savonlahdelle ja on yhtiön HR:n johtoryhmän jäsen. Lehtonen puolestaan raportoi Hollménille.

Katso uusin video
Lue lisää

Kuuset valtaavat usein lehdoissa tilaa lehtipuilta ja muilta lehtokasveilta – Metsäteollisuus käynnistää lehtojen hoidon toimintaohjelman

Uittokauden viimeiset tukkiniput lipuvat Saimaalla – "Kelirikkoaikana uittopuun arvo on korkeimmillaan"

UPM:n sahapomo Aki Temmes siirtyy yhtiön talousjohtajaksi

Suomen Yrittäjien kysely: Työnantajayrittäjät toivovat seuraajia Metsäteollisuuden tes-ratkaisuille