Poimintahakkuutsopivat taajamametsiin
Poiminta- ja pienaukkohakkuut soveltuvat hyvin taajamametsien hoitoon. Taajamametsissä metsien virkistys- ja maisema-arvot ovat tärkeämpiä kuin puiden maksimoitu kasvu ja puista saatavat tulot.
Poiminta- ja pienaukkohakkuilla mahdollistetaan aineettomien arvojen säilyminen, kerrotaan Metsäntutkimuslaitoksen uutiskirjeessä.
Eri-ikäisrakenteisessa metsikössä kasvaa jatkuvasti monen ikäisiä ja kokoisia puita.
Eri-ikäisen metsikön kasvattaminen ja sen käsittely poimintahakkuilla sopii maisemallisesti tärkeille alueille, sillä metsään ei tällöin muodostu suuria aukkoja.
Metsän peitteisyys vaikuttaa melun vaimentamiseen ja antaa näkösuojaa.
Eri-ikäismetsän kasvattaminen sopii parhaiten kuusivaltaisiin metsiin. Kasvatus onnistuu parhaiten sellaisessa metsässä, jossa on jo valmiiksi erikokoisia puita ja runsas hyväkuntoinen alikasvos.
Pienaukkohakkuu onnistuu eri-ikäiskasvatusta varmemmin.
Pienaukkohakkuissa metsikkö uudistetaan vähitellen tekemällä metsikköön alle puolen hehtaarin kokoisia aukkoja, jotka taimettuvat luontaisesti.
Pienaukkohakkuu on toisaalta hidas uudistusmenetelmä, sillä taimettuminen ja taimien varttuminen riittävän suuriksi maiseman kannalta vie kymmeniä vuosia.
Eri kokoisille aukoille taimettuu eri puulajeja. Pienemmillä aukoilla kuusen taimettuminen on yleensä runsasta, ja suuremmilla aukoilla valoa suosivat puut menestyvät paremmin.
Pienipiirteisten metsänkasvatusmenetelmien käyttäjä joutuu väistämättä tienraivaajaksi.
Tutkimustietoa ja käytännön kokemusta poiminta- ja pienaukkohakkuista löytyy Pohjoismaissa vain vähän.
Käytännön kokeiluihin ja erilaisten sovellusten testaamiseen kannustetaan menetelmien kehittämisen vauhdittamiseksi.
LAURA KAKKONEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
