Metsän hinnan nousu tasaantuu
Keskimääräisen metsäpalstan hinnan nousu jatkui alkuvuonna parilla prosentilla. Erot maakunnittain ja palstoittain vaihtelivat kuitenkin suuresti.
Metsämaan kysyntä on pysynyt tänä vuonna suunnilleen ennallaan. Alkuvuonna solmittiin kaupat 784 yli 10 hehtaarin palstasta. Niistä maksettiin 2 631 euron keskihintaa hehtaarille.
”Metsämaan kauppa käy hyvin. Kun mukaan lasketaan pienemmät puuhapalstat, kauppoja syntyi 1 400”, kertoo johtava asiantuntija Juhani Väänänen Maanmittauslaitoksesta.
Viime vuonna yli 10 hehtaarin metsämaakauppojen keskihinta nousi muutaman kymmenen euroa alkuvuoden hintoja korkeammaksi. Toisaalta keskimääräisestä palstatta maksettu 2 326 euron hehtaarihinta oli kovempi kuin viime vuonna.
Kovinta hintaa metsäpalstoista maksettiin etelärannikolla, missä yli 10 hehtaarin metsäpalstojen keskihinnat hipoivat 5000 euroa hehtaarilta. Kalleimmasta neljänneksestä ja pienemmistä palstoista maksettiin pitkästi yli 5 000 euroa hehtaarilta.
Hämeen-Uudenmaan alueella yli 10 hehtaarin palstojen keskihinta oli 4 583 euroa, ja yli 4 000 euron päästiin myös Kaakkois- ja Lounais-Suomessa. Sisämaassa hinnat nousivat etenkin Pohjois-Karjalassa.
Perää piti Lappi 737 euron keskihinnalla. Siellä keskihinta romahti melkein viidenneksellä. Myös Etelä-Savossa hinnat laskivat 18 prosenttia.
Keskimääräisen metsäpalstan hinta eli mediaani oli kovimmassa nousussa Kainuussa.
Yli 10 hehtaarin metsäpalstojen keskikoko nousi 36 hehtaariin. Eniten kauppoja solmittiin Pohjois-Pohjanmaalla, 143 kappaletta.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
