Guggenheim-sikailua
Ralli radalla
Park Avenuella New Yorkissa Solomon R. Guggenheim -säätiön tiloissa heitettiin tikkaa. Nuoli osui kartalla Suomeen Helsingin kohdille.
Kahvitauolla joku laukaisi: ”Mitä jos ehdotettaisiin tuolle kaukaiselle pohjoiselle pääkaupungille taidemuseon perustamista.” Hullu idea, mutta näin tehtiin ja saatiin yksi pienehkö maa ja kaupunki sekaisin.
On ollut hauskaa seurata Helsingin Sanomien kirjoittelua Guggenheimista.
Ei päivää, ettei Suomen suurin päivälehti olisi kirjoittanut asiasta.
Kuinka mahtavaa se olisikaan, jos arvostettu taidemuseo Katajanokalle pamahtaisi? Paljonko se maksaa? Mitä se tuottaa? Kuka vastustaa? On kuin koko Suomi joutuisi kurimukseen, jos tuota kylttyyrihallia ei Suomeen saataisi.
Mitäs on tehnyt Suomen toiseksi suurin päivälehti, Maaseudun Tulevaisuus? Ei halaistua sanaa koko putiikista. Nyt on aika kertoa virallinen kannanotto.
Olen jo kauan ihmetellyt sitä, että ruuan kuluttajat asuvat kaupungeissa ja tuottajat maaseudulla. Minkä hemmetin takia? Nykyään siat, kanat ja broilerit, melkeinpä lehmätkin asuvat visusti sisätiloissa kesät talvet.
Miksi navetoiden, sikaloiden ja broilerihallien pitää sijaita maaseudulla?
Lähiruuasta puhutaan, sitä kaikki haluavat. Silti ruoka tuotetaan kaukana kaupungeista satojen kilometrien päässä Mannerheimintiestä.
Mikä estää perustamasta sikalaa Helsingin keskustaan? Tarvittava vilja ja rehu saadaan rahdattua laivalla tai rekoilla helposti vaikkapa Kauppatorille, liete voidaan ohjata lämpölaitokseen. Sieltä se lämmittäisi kaukolämpöverkkoa. Minkä takia meidän maalaisten pitää kärsiä ruuan takia, miksi elän jatkuvassa paskanhajussa kaupunkilaisten takia?
Kyllä minä sen ymmärrän, että vilja ja kasvikset pitää kasvattaa maaseudulla, mutta miksi lihaa, kananmunia ja maitoa ei tuoteta siellä missä kysyntä on?
Nyt pitää yhdistää kaksi asiaa. Guggenheim-museoita maailmalla on jo muutama, mutta Guggenheim-sikala Katajanokan rannassa olisi ainutlaatuinen ja varmasti ensimmäinen laatuaan. Siitä tulisi suuri matkailunähtävyys ja puheenaihe maailmalla.
Tämä olisi ensimmäinen vaihe ruuantuotannon uudelleen järjestelyssä. Metalliliiton talon edessä Hakaniementorilla olisi tilaa vaikka broilerihallille. MTK:n talon eteen Kampin aukiolle saisi helposti tuhannen lypsävää. Jokaisen kaupungin pitäisi huoltaa itse itsensä. Miksi siihen pitää valjastaa myös kaunis maaseutumme?
Urbaaneilla ihmisillä on usein tarve kertoa kuinka täällä maaseudulla pitäisi elää ja elikot kasvattaa. Nyt Helsingillä olisi mahdollisuus tehdä juuri sellainen lihantuotantolaitos kuin kultivoitunut siansyöjä haluaa.
Näen jo iloisesti röhkivät possut yksiöissään. Ne katselevat ruotsinlaivojen lähtöä auringon laskiessa Suomenlinnan taakse. Klassinen musiikki soi taustalla, kun karjut syövät toistensa häntiä.
Tankkeri rannassa on täynnä ohraa, ja mylly jauhaa siitä puhdasta luomuapetta. Toinen tankkeri ottaa vastaan sen mitä saparon alta kouruun solahtaa. Matkailijat voisivat tutustua aitoon, maailman ensimmäiseen kulttuurimuotoon, agri-kulttuuriin lasiseinän takaa.
Kuivattuja siankorvia voisi ostaa tuliaisiksi. Monenmoista extremeäkin voisi Guggenheim-sikalaan kehittää: lietteessä uintia, sikahierontaa, yö lätissä... Kaikkein hulluimmat turistit laitetaan samaan koppiin ison lihasian kanssa: Siellä sitten saa keksiä kuinka liha otetaan hengiltä niin, ettei se ole brutaalia.
Kirjoittaja on teuvalainen maanviljelijä
ja Elonkerjuu-yhtyeen kitaristi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


