Demokratiasta puhuminen on lähinnä vitsi, kun Suomelle valitaan komissaaria

Vaalit olivat kokoomukselle loistava voitto, mutta Henna Virkkuselle ikävä näpäytys. Mies kylmästä, Mika Aaltola, nappasi äänimestaruuden kokeneen kokoomuspoliitikon edestä.  Kuva: Petteri Kivimäki

Mielipide|Politiikka

19.6.202410:30

Kolumni

Pekka Ervasti

Katsoitteko televisiosta kokoomuksen eurovaalivalvojaisia? Hihkuvan yleisön joukossa näytti seisovan yksi henkilö, joka taputti vain harvakseltaan, eikä hymyillyt lainkaan.

Vaalit olivat kokoomukselle loistava voitto, mutta Henna Virkkuselle ikävä näpäytys. Mies kylmästä, Mika Aaltola, nappasi äänimestaruuden kokeneen kokoomuspoliitikon edestä. Se syö naista.

Viime viikonlopun kokoomuksen puoluekokouksessa tehtyyn haastatteluun Virkkunen oli jo koonnut itsensä ja hymyili jälleen. Hänet oli juuri ilmoitettu Suomen komissaariehdokkaaksi EU:n seuraavaan komissioon.

Ilmoitusasiahan se oli. Kokoomuspomo Petteri Orpo vain kertoi puoluekokoukselle, että Virkkunen on hänen ja puolueen ja koko Suomen komissaariehdokas. Taas kokoomusväki taputti kuin vaali-iltana Ostrobotnialla.

Historiaa nähneelle setämiehelle asetelma muistutti muinaista NKP:n politbyroon teatterikokousta, jossa pääsihteeri ilmoittaa, kuka kulloinkin on valittu milloin mihinkin tärkeään yleisliittolaiseen tehtävään. Aplodeja seisaaltaan.

Kukaan ei Kremlissä huudellut demokraattisen prosessin perään – aivan kuten ei Bottallakaan.

Komissaari on unionivaltiolle tärkeä nimitys. Vaikka hän ei lähtökohtaisesti edusta kotimaataan, kaikki tietävät, että EU:n korkea viskaali katselee kyllä tarvittaessa myös kotivaalipiirinsä asioiden perään.

Järeällä toimenkuvalla varustetulla komissaarilla on rutkasti enemmän valtaa kuin kotimaisilla ministereillä.

Siksi tuntuu oudolta, että valinta päätetään pikkuruisessa työvaliokunnassa, joka kokoontuu suurimman hallituspuolueen puheenjohtajan – siis pääministerin – korvien välissä.

Komissaarivalinnassa Yksi mies, yksi ääni -periaate on viety äärimmilleen. Demokratiasta puhuminen sen kohdalla on lähinnä vitsi.

Tietysti lopullinen valinta sinetöidään laajemmalla foorumilla, mutta se on usein pelkkä muodollisuus.

Irvokkaimmillaan asetelma oli Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen loppumetreillä, kun tehtäviinsä kyllästynyt pääministeri itse nappasi komissaarisalkun Alexander Stubbin (kok.) edestä, vaikka pojat olivat tiettävästi aikaisemmin toisin sopineet.

Outoa on sekin, että komissaariehdokas nimetään jo ennen kuin edes tiedetään, millaista salkkua Suomelle tarjotaan.

Virkkunen on varmasti pätevä salkkuun jos toiseenkin, mutta saattaapa sieltä tipahtaa sellainenkin toimenkuva, johon joku toinen voisi olla parempi valinta.

Suurilla fanfaareilla tehty alkuperäinen komissaarivalinta on silloin vaikea ja nolo peruuttaa.