Pohjantähti toi elämän tyhjään taloon

Mielipide

25.9.201902:00

Kolumni

Juho Mäkelä

Lupauduin 14 vuotta sitten matkustamaan viikonlopuksi äitini kanssa Muhokselle. Mummolan talo oli tyhjentynyt, kun pitkään dementiaa sairastanut isoäitini oli kuollut edellisenä vuonna ja 95-vuotias isoisäni makasi vanhainkodissa.

Olin parikymppinen nuorimies ja mielessä poltteli jo maailmalle lähtö. Muuttaisin syksyllä asumaan ja opiskelemaan Tampereelle.

Edessä olisi kuolettavan tylsä viikonloppu tyhjässä talossa. Siksi hain perjantai-iltapäivällä Nurmon kunnankirjastosta Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanitrilogian yhteisniteen. Lukukokemus täräytti kuin miljoona volttia.

Ahkeroin kuten Paavo Väyrynen Dostojevskin tuotannon kanssa ja luin 1 500-sivuisen opuksen kannesta kanteen viikonlopun aikana.

Toki mieleeni jäivät työväenliikkeen tulo Pentinkulmalle, sisällissodan punaisten ja valkoisten verityöt ja Lapuan liikkeen muilutukset. Mutta eniten samaistuin juroon nuoreen mieheen Akseli Koskelaan, joka opetteli kantapään kautta, miten niiden naisten kanssa toimitaan.

Elin koko lapsuuteeni kirjojen maailmassa. Äitini toimi kirjastonhoitajana Nurmon Hyllykalliolla, josta hän kantoi aina illalla kotiin kahmalokaupalla lainakirjoja ja käytöstä poistettuja teoksia. Isäkin pääsi sivutoimiseksi kirjastonhoitajaksi Viitalan kylälle.

Elämäni ensimmäiset muistikuvat liittyvät siihen, kun Tapio Korjus voitti keihäänheiton olympiakultaa Soulissa 1988 ja sisko syntyi samana yönä.

Mieleeni on myös jäänyt, kun kuljin pikkupoikana isäni mukana töissä Viitalan sivukirjastossa. Söin eväsleipiä, luin Aku Ankkoja, ja kuinka jännittävää olikaan kurkkia alakerran kyläkoulun tyhjiin luokkahuoneisiin.

Lukeminen vähenee koko ajan ja vanhoista kirjoista on tullut ongelmajätettä, joista silputaan esimerkiksi eristemateriaalia rakennuksiin (HS 14.9.).

Digihumppa ja konmaritus riistävät kirjahyllyt kotien paraatipaikalta. Nyt on muotia kuunnella äänikirjoja. Niitä voi ahmia kätevästi samalla kuin siivoaa, ajaa autoa, juoksee ja käy kuntosalilla.

Lapsena monelle on luettu satuja ja tarinoita. Ehkä äänikirjoissa on hieman samaa viehätystä. Itse muistan elävästi kotona luetut Rasmus Nalle -sarjakuvat. Rasmus Nalle, Pingo, Pelle, Kalle, Kaija ja Kille seilasivat rakentamallaan Mary-laivalla maailman merillä. Parasta olivat kotiinpaluu ja Rasmus Nallen äidin herkulliset pannukakut.

Kirjojen ja sarjakuvien lukemisesta on laajasti hyötyä opiskelussa ja työelämässä. Lukeminen kehittää tutkimusten mukaan keskittymiskykyä, sanavarastoa, empatia­kykyä ja sosiaalisia taitoja.

Ehkä lopulta tärkeintä on se, että kirjojen lukeminen on hauskaa ajanvietettä. Kirjat saavat itkemään, nauramaan ja ajattelemaan.

Työssäni istun tuntikausia tietokoneen ruudun ääressä ja vapaa-ajallakin älypuhelin viettelee. Fyysiset kirjat ovat minulle pakopaikka, joiden kautta pääsen hetkeksi digiähkystä toiseen maailmaan.

Vaimoni menee yleensä arkisin nukkumaan jo iltayhdeksän jälkeen. Silloin olohuoneessa ei voi metelöidä ja pitää kirkkaita valoja. Pienen lukulampun valossa luen parhaillaan komisario Kurt Wallanderin murhatutkimuksista Ystadissa.