Mitä olisin halunnut tietää 18-vuotiaana
27.5.201902:00
Onnea ylioppilaat, onnea ammattiin valmistuvat! Onnea kaikki, jotka suunnittelevat muuttoa lapsuudenkodista omaan osoitteeseen!
Ajattelin antaa teille kaikille aikuistuville lahjaksi joitakin ajatuksia, joita minulla ei 18-vuotiaana ollut mutta joista olisi ollut hyötyä.
Muutin ylioppilaaksi valmistuttuani Sotkamosta Helsinkiin opiskelemaan metsätieteitä. Voimakkain tunne, jonka muistan ajasta, oli irrallisuus. Käytin paljon aikaa haparointiin.
Jälkiviisaana on helppo sanoa, että se aika oli hyvin käytetty. Käsikopelolla minulle löytyi elämä, jonka eri rooleihin koen kutsumusta. Tunnustelu auttoi löytämään myös ne ihmiset, joilta minun ei tarvitse piilottaa mitään.
Olisin kuitenkin halunnut ymmärtää, kuinka paljon epävarmuus kuluttaa energiaa. Asioiden pitkittäminen täydellisen toimintatavan miettimisellä tai parempien vaihtoehtojen jossittelulla tekee niistä usein sietämättömän raskaita.
Rimani oli usein liian korkealla, mikä vei tekemisestä rentouden. Nykyään pyrin pusertamaan vähemmän. Mitä hankalampi homma, sitä mukavammaksi haluan tehdä itselleni sen tekemisen.
Olisin halunnut tietää, että kaikki ihmiset ovat joltain osin ja jonkun mielestä säälittäviä ja naurettavia. Nuorena oma naurettavuus ja säälittävyys korostuivat mielessä valtavaksi vuoreksi, jonka varjo lankesi kaikkiin sosiaalisiin kohtaamisiin.
Koska itsensä tunsi niin epävarmaksi, muiden asiattomia kommentteja oli vaikea jättää omaan arvoonsa. Nykyisin yritän asettua toisten ihmisten asemaan hyvässä ja pahassa.
Verkon vihakommenttien kirjoittajan elämä on muiden vihaamista. Taloyhtiön kyylän elämä on muiden kyyläämistä. Toisten painosta huomautteleva täti näkee muut ihmiset rumina.
Kun muiden virheitä osoittelevan ihmisen elämää katsoo kokonaisuutena, häntä on usein helppo sääliä. Ei huonoa käytöstä tarvitse silti palkita tai edes sietää. Jos ahdistusta aiheuttava ihmissuhde ei keskustelulla parane, siihen on turha tuhlata aikaa.
Kaikki ihmiset ovat myös voimakkaita ja kauniita. Siihen keskittyminen itsessä ja muissa tekee elämästäkin kaunista.
Olisinko halunnut tietää 18-vuotiaana, että ongelmat kyllä vaihtuvat, mutta aina niitä tulee uusia? Että elämässä aina jokin aiheuttaa kitkaa, eikä elämä koskaan ole aivan täydellisessä tasapainossa?
Että asioiden huippukohta, se kun jokin ei ole enää pelottavaa mutta ei myöskään vielä tylsää, menee usein ohi melkein huomaamatta? Että kun saa sen, mitä haluaa, alkaa pelätä sen menettämistä?
Ehkä en. Mutta toisaalta ongelmat tuntuvat juuri sopivan kokoisilta, kun muistaa, mistä on jo selvinnyt. Kannattaa yrittää huomata myös se kohta, kun asiat sujuvat. Se, kun pienet vastoinkäymiset ja elämän älyttömyydet huvittavat eivätkä itketä.
Olisin ehdottomasti halunnut tietää, että mitä enemmän jokin asia pelottaa, sitä suurempi tyydytyksen pärskähdys tulee, kun sen saa vihdoin selätettyä.
Ja että elämässä vaikeimmat asiat ovat yleensä myös parhaita.
Terhi Pape-Mustonen: Elämässä aina jokin aiheuttaa kitkaa, eikä elämä koskaan ole täydellisessä tasapainossa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
