Hevoskauppaa järjellä ja sydämellä

Susanna Mäkipään mukaan epärehellisyys kostautuu hevoskaupassa nopeasti, sillä piirit ovat pienet. 

Hevosen jalat tulisi tunnustella läpi turvotuksen, pattien ja lämpimämpien kohtien havaitsemiseksi. Ne kun kielivät usein jalkavammoista. 

Polle omaksi

Ylöjärvellä Suskin tallia pitävä Susanna Mäkipää on maan suurimpia ratsuhevosmyyjiä myytyjen hevosten määrällä mitattuna. Vuosittain hän myy kymmeniä hevosia. Valtaosa niistä on nuorehkoja.

”Haluan myydä nuoria, terveitä, aluetason kilpailuihin valmiita hevosia. Ostaja voi sitten viedä niitä eteenpäin. Yleensä ne tekevät vahvasti helppoja B-tasoisia kouluratsastusliikkeitä ja ovat hypänneet kilpailuissa metrin ratoja. Ne ovat myös tottuneet kengityksiin, kuljetuksiin ja kilpailutilanteisiin.”

Myyntihevoset tulevat kauppiaalle yleensä Virosta, Liettuasta, Latviasta ja Saksasta. Suomesta niitä tulee harvakseltaan, lähinnä vaihdossa.

”Minulla on tietyt kontaktit valmiina eri maissa. He etsivät minulle hevosia ja sitten menen itse paikalle tyttöjen kanssa kokeilemaan niitä. Valitsen sopivat ja tuon ne Suomeen, jos ne läpäisevät ostomaassa eläinlääkärintarkastuksen. Suomessa teetän niille uuden eläinlääkärintarkastuksen. Ostan hevoset omiin nimiini, joten minulla ei ole mitään mielenkiintoa tuoda viallisia hevosia.”

Mäkipää painottaa pitkäjänteisen hevoskaupan perustuvan rehellisyyteen.

”Suomi on niin pieni maa, että kaikki tuntevat kaikki. Hevoskaupassa tulee ostajan saada aina sellainen hevonen, mikä luvataan. Hevoskauppa on pitkäjänteistä työtä ja luottamuskauppaa.”

Suomessa hevosia koulutetaan edelleen ja niillä kilpaillaan aluetasolla. Hevosilla ratsastavat Mäkipään lisäksi hänen työntekijänsä, tyttärensä ja tutut luottoratsastajat. Hevoset saavat rutiinia erilaisista tilanteista ja ratsastajista. Lisäksi ne ovat kilpailuissa esillä mahdollisille ostajille. Tallilla käy myös nimekkäitä valmentajia, jotka auttavat nuoria ratsukoita eteenpäin.

Tyypillinen ostaja on niin sanottu tätiratsastaja. Yleistettynä tätiratsastaja on 30–50-vuotias, pitkään ratsastusta harrastanut nainen, jolla on vakituinen työpaikka ja lapset sen verran isoja, että äiti voi harrastaa. Toinen suuri kohderyhmä ovat lapset, joille vanhemmat ostavat ponin tai hevosen.

”Varsinkin vanhemmat sanovat usein, että hevosen ei sitten tarvitse olla mikään kilpahevonen. Kannattaa kuitenkin huomioida, että jos ratsastaja muuttaakin mielensä ja haluaa kilpailla, niin edessä voi olla hevosen vaihto. Siksi myyn mieluummin hevosen, jolla on jonkinlaista kapasiteettia kilpailuihinkin.”

Mitä hevoset sitten maksavat? Sama kuin kysyisi auton hintaa. Niitäkin on moneen eri tarkoitukseen ja eri hintaluokissa. Hevosen hintaan vaikuttaa Mäkipään mukaan ”noin viisisataa eri asiaa”. Tärkeimpiä ovat koulutustaso, ikä, terveys, luonne, kilpailunäytöt, kapasiteetti ja mahdollinen jalostusarvo.

Mäkipään hevoset on jaettu kolmeen hintaluokkaan. Ensimmäinen on alle 5 000 euron, toinen 5 000–10 000 ja kolmas yli 10 000 euron hevoset.

”5 000–6 000 euron hevoset ovat kysytyimpiä. 8 000–12 000 eurolla saa sitten jo selvästi osaavampia. Mitään huippukalliita kilpahevosia minulla ei ole myynnissä. Kalleimmat, mitä minulla on, ovat yleensä siinä 20 000–30 000 euron luokassa. Huippukalliit hevoset maksavat lähelle 100 000 euroa ja enemmänkin.”

Hevosten kysyntä vaihtelee vuodenajan mukaan. Syksyllä hevosia etsivät etenkin ratsastuskoulut. Marraskuusta helmikuuhun hevoskauppa on hyvin hiljaista. Keväällä heräävät ne, jotka etsivät kilpahevosta kesän koitoksiin.

”Talvella olisi ostajan markkinat. Onko se sitten tämä Suomen kylmä ja pimeä talvi, että oma hevonen ei tunnu niin ajankohtaiselta”, Mäkipää pohtii.

Yleinen taloustilanne näkyy myös hevoskaupassa. Kyselijöitä riittää, mutta tosiostajia on harvassa. Moni toteaa, että hevonen olisi aivan sopiva, mutta vanha pitäisi ensin saada myytyä alta pois.

Tosiostajia on ylipäätään harvassa. Mäkipää arvioi, että kaksi kymmenestä hevosta kokeilemaan tulevasta on siitä tosissaan kiinnostunut.

”Sitten on niitä, jotka etsivät ja etsivät sitä oikeaa, ja kokeiltavasta löytyy aina jokin häiritsevä asia. Ja onpa jokunen niitäkin, jotka tulevat vain ratsastelemaan myyntihevosilla ilman oikeita ostoaikeita.”

Mäkipää pyrkii kyselemään ostajaehdokkaalta jo puhelimessa mahdollisimman tarkkaan, millaista hevosta tämä on hakemassa.

”Moni sanoo, ettei lähde ajelemaan yhden hevosen takia. Niinpä yritän järjestää neljä–viisi asiakkaan kriteereihin sopivaa hevosta samaan aikaan kokeiltavaksi. Minulla on aika selkeä mielikuva, mikä niistä sopii asiakkaalle parhaiten, heti kun hän nousee ensimmäisen kokeiltavan hevosen selkään. En kuitenkaan kerro sitä hänelle heti, vaan annan kokeilla kaikessa rauhassa. Ostajan pitää saada itse tuntuma hevoseen, pitääkö hän hevosesta vai ei. Lopulliseen valintaan vaikuttaa muun muassa, miten hevonen soveltuu ratsastajalle, sillä hevosetkin ovat kaikki yksilöitä.”

Hevoskauppiaan ammatti kuulostaa äkkiseltään setelin kahinalta ja muutenkin hohdokkaalta. Markkinat ovat kuitenkin pienet ja kulut kovat.

”Tunnen aika hyvin kaikki Suomen hevoskauppiaat ja uskon, että kukaan heistä ei elä pelkällä kaupanteolla. Yleensä siihen kylkeen liittyy vaikka ratsastuskoulun pyörittäminen. Itse pyöritän tallia ja hevoskauppaa sen vuoksi, että tyttäreni Bettiina saa kilpailla ja valmentautua erilaisilla hevosilla ja poneilla.”

”On myös palkitsevaa nähdä myymiäni hevosia kilpailuissa. Onneksi mieheni tekee ympäripyöreää päivää töissä yrittäjänä. Hän sanookin aina, että hevoskauppa on kallis ja kaiken ajan vievä harrastus”, naurahtaa luokanopettajan työstä äitiyslomalla oleva Mäkipää.