Joukkue ratkaisee maakunnan menestymisen
Lähitulevaisuudessa kunnissa joudutaan pohtimaan paikallisten hankkeiden lisäksi myös tulevaa maakunnallista kehitystä. Yksikään kunta ei saa jäädä tässä kehityksessä paitsioon.
Mikäli kaavailtu maakuntahallinto toteutuu, asettaa se tulevat itsehallintoalueet useiden mahdollisuuksia tarjoavien kysymysten äärelle. Keskeinen kysymys on, miten maakunnan eheyttä voidaan edistää ja kuinka koko maakunnan vahvuudet voidaan tehokkaasti huomioida aluetta kehitettäessä.
Monin paikoin alueiden sisäinen yhteistyö on heikkoa ja jopa päällekkäistä keskinäistä kilpajuoksua samoista asioista.
Vuosikymmeniä kestänyt ylhäältä ohjautuvuus maan hallinnossa ei ole osoittautunut tasapuolisen aluekehityksen kannalta hyväksi välineeksi. Jatkossa, mikäli maakunnille tarjotaan tasapuoliset resurssit ja taloudellinen sekä hallinnollinen itsemääräämisoikeus, aluekehitykselle avautuvat uudet näkymät. Mitä tämä merkitsisi?
Maakunnissa tulisi pikaisesti, mieluummin jo nyt valmistellen, kartoittaa koko alueen nyky- ja kehityskuva sekä valmistella toimenpiteet alueen yhtenäiseksi kehittämiseksi ja vahvuuksien hyödyntämiseksi.
Paikallistasolta seuduilta löytyy runsaasti voimavaroja, joita aiemmin on hyödynnetty vain paikalliseen kehittämistyöhön. Mahdollisuudet ja voimat moninkertaistuvat yhteistyöllä ja tuovat kasvua, joka tulee käyttää koko maakunnan hyvinvoinnin edistämiseen.
Käytännössä näitä yhteisiä kehittämisen paikkoja löytyy kaikilta hallinnon aloilta muun muassa kaavoituksesta, palveluverkoista, matkailusta ja muusta elinvoimapolitiikasta sekä markkinoinnista. Tulevaisuudessa joukkuepelissä onnistuminen ratkaisee maakuntien menestymisen.
Kari Luostarinen
Iisalmi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
