Koskisen syytä tarttua petotutkimuksen ongelmiin

Maa- ja metsätalousministeri ja ministeriö syyllistyvät välinpitämättömyyteen, kun eivät puutu Rktl:n kiistanalaiseen toimintaan petoarvioissa.

Veronmaksajien rahaa käytetään pelkästään susitutkimukseen noin 700 000 euroa vuodessa. Tämän päälle tulevat usean sadantuhannen euron menot muun muassa Rajavartiolaitoksen budjetista maksettavista helikopteri- ja palkkakuluista.

Mitä sillä rahalla saadaan? Vääristeltyä tietoa petokannoista, mikä on johtanut tähän kestämättömään tilanteeseen.

Eikö ministeri Jari Koskinen olisi syytä selvittää petotutkimuksen todellinen tilanne? Hän sanoi TV1:n haastattelussa luottavansa täydellisesti Rktl:n petotutkimuksiin. Olisi korkea aika tehdä petohuijauksesta loppu.

Vuonna 2008 Kuhmon riistanhoitoyhdistyksen alueella metsästäjät keräsivät karhujen ulostenäytteitä Rktl:n pyynnöstä. Näytteitä kertyi 250. Kun näytteet oli tutkittu ja loppuraportti tehty, järjestettiin tiedotustilaisuus.

Tutkija Ilpo Kojola luennoi tutkimustuloksista. Keskeistä siinä oli Kuhmon karhujen lukumäärä. Hän kertoi arvelleensa, että Kuhmossa elelee vähän alle 60 karhua. Tutkimustulos todisti hänen olleen oikeassa. Karhujen ulostenäytteissä oli 57:n eri karhun dna:ta.

Tilaisuuden läsnäolijat lukivat esitettyjä tutkimustuloksia, mistä selvisi tutkittujen näytteiden lukumäärä. Se oli 87, kun kerättyjä ja Rktl:lle luovutettuja näytteitä oli 250.

Kojolalta kysyttiin, miten tämä oli mahdollista. Lopulta ristiriita selvisi. Kojola kertoi, että 167 näytettä oli vaan sattunut katoamaan. Todistajina paikalla suuri joukko kuhmolaisia tutkimukseen osallistuneita metsästäjiä.

Perhon susilaskenta on uusin esimerkki viranomaisena toimivan Rktl:n mielivallasta. Petolaskennan virhemarginaali on ilmeisesti 600 prosenttia. Onko tämä kohtuullista? Yhteistyö metsästäjien ja Rktl:n välillä on syytä lopettaa toistaiseksi.

Petotutkimukseen liittyvä pannoitus on laillistettua eläinrääkkäystä, mistä tulisi luopua välittömästi.

Metsästyksen yhteydessä useiden ammuttujen pantapetoeläinten kaulat ovat olleet karvattomia ja tulehdustilassa.

Viime syksynä Ähtärissä ammutun karhun kaula oli todella pahassa kunnossa. Kaulassa oli syvä märkivä haava pannan alla.

Tuorein tapaus on Orivedellä metsästystapaturman yhteydessä ammutun karhun kaula. Karva oli lähtenyt pannan alta ja karvattomassa nahkassa oli syvä haava. Vammat tulivat selvästi näkyviin pantaa poistettaessa.

Itse olin mukana susijahdissa 2007 Längelmäen ja Kuhmoisten rajamailla, kun pantasusi Ursa ammuttiin laillisessa jahdissa. Suden pannan alus kaulassa oli karvaton ja märkivän tulehduksen vallassa. Suden panta haittaa huomattavasti sen saalistusta, ja näin ollen koirat tulevat tarpeeseen pelastamaan suden nälkäkuolemalta.

Karhun pannoitus on erityisen ongelmallista karhun pään muodon vuoksi. Panta on laitettava hyvin tiukalle, jotta se pysyisi kaulassa.

On surkuhupaisaa, kun Rktl:n Seppo Ronkainen totesi Ilta-Sanomien haastattelussa, että pannoittaessaan Keuruulla tämän Oriveden karhun hän laittoi pannan erityisen löysälle.

Kaksi tuntia aiemmin olin hänen kanssaan puhelinkeskustelussa. Kerroin hänelle Oriveden karhunpannan olleen kohtuuttoman tiukalla: juuri sai sormen lykättyä sen alle. Tähän Ronkainen totesi, että karhulle on pakko pistää panta kireälle, jotta se pysyisi kaulassa. Viime kesänäkin kaksi karhua sai revittyä pannan pois kaulastaan.

Vetoankin tässä sekä yksityisiin maanomistajiin sekä metsäyhtiöiden päättäjiin, jotta Rktl:lle ei annettaisi lupia petoeläinten pannoituksiin. Ilman maanomistajan lupaa sitä ei voida tehdä.

Petotutkimuksen kannalta pannoitukset eivät ole enää tarpeellisia.

Ne voitaisiin korvata dna-tutkimuksilla, kuten petotutkija Ilpo Kojolakin on todennut. Se säästäisi eläimet kärsimyksiltä ja rahat voitaisiin käyttää johonkin hyödyllisempään kohteeseen.