Ikiaikainen hymisijä

Jokainen alpakka on persoona: toiset ovat vetäytyvämpiä ja toiset sosiaalisempia. Kaikki ovat silti uteliaita. 

Alpakan jaloissa on kaksi kynttä, joita pitää leikata säännöllisesti. Jalkapohja on anturamaisen pehmeä. 

Alpakanvillainen lanka on erittäin pehmeää. 

Carlos Barbi Bianca Thelma Toffo 

Rodrigo 

Leonora Margareta Manolito Esmeralda 

Pia Kuurman mielestä alpakoiden katselu on rauhoittava kokemus. 

Portti narahtaa, astun peremmälle. Rodrigo, Carlos ja Manolito seuraavat tulijaa suurilla, tummilla silmillään. On hiljaista. Huomaan, että erityisesti Rodrigoa on siunattu kadehdittavan pitkillä silmäripsillä.

Kun urosten rinki ympärilläni tiivistyy, olen täysin myyty.

Alkaa harmittaa, että asun kerrostalossa. Sinne ei nimittäin voi hankkia alpakoita, noita puolivillejä hurmureita, joiden itsetunto ei näytä kärsivän puudelimaisesta trimmauksesta.

Kuurman perheellä ei 2000-luvun alussa ollut tilanpuutteesta tietoakaan. Entisen karjatilan autio pihapiiri Hattulassa lähes huusi elämää ympärilleen. Pienten lasten vanhemmat Pia ja Kimmo miettivät, mikä eläin sopisi koko perheen yhteiseksi harrastukseksi. Eräänä aamuna sanomalehdestä osui silmään juttu alpakoista. Joku oli tuonut Suomeen laamaa muistuttavia, ensiluokkaista villaa tuottavia eläimiä. Niitä lähdettiin katsomaan siltä istumalta.

Ei aikaakaan, kun Kuurmat löysivät itsensä Sveitsistä hieromasta alpakkakauppoja. Kaupat syntyivätkin, mutta huomattavasti suunniteltua suuremmasta laumasta. Jonkin ajan kuluttua kuljetusauto kaarsi Metsänkylän kartanon pihaan lastinaan 20 uteliasta kuikelokaulaa.

Niiden joukossa saapui aito perulainen siitosorhi Sokrates. Pia muistelee lämmöllä nyt jo edesmennyttä Sokratesta, joka tuotti paljon hyviä, persoonallisia jälkeläisiä.

Kuudessa vuodessa lauma on kasvanut 30-päiseksi ja useampi alpakka on jo myytykin. Tänäkin kesänä lauma täydentyi kahdella kullanruskealla vasalla. Niistä toinen, Bianca, jää tilalle. Yksi vasa on vielä tuloillaan, sillä mustanpuhuvan Esmeraldan vatsa pullottaa lupaavasti. Alpakkaemä kantaa vasaa pitkään ja hartaasti, joskus jopa vuoden päivät.

Kuurman perheessä alpakat ovat puhtaasti harrastuseläimiä ja rakkaita lemmikkejä. Kun Rosalinda kuoli tapaturmaisesti kaatuneen puun alle, ei siitä otettu taljaa talteen. Sen sijaan Rosalinda haudattiin kartanon maille, kuten lemmikkikoirille tehdään.

Pia ei ole myöskään maistanut alpakan lihaa, vaikka sitä Perussa yleisesti syödäänkin.

Yritetäänpä sukeltaa hetkeksi alpakkuuden ytimeen. Millainen sielunelämä on tuolla kiehtovalla eläimellä?

Pia Kuurma kuvailee kasvattejaan uteliaiksi, leikkisiksi ja äärimmäisen sosiaalisiksi. Vaikka eläin pääsisi livahtamaan aitauksesta, se jäisi laiduntamaan aidan toiselle puolen, laumansa välittömään läheisyyteen. Ihmisen alpakka päästää lähelleen helposti.

Laumavietistä huolimatta kukin eläin on oma persoonansa. Toiset ovat luonteeltaan tulisia, toiset varauksellisempia. Yksi tunkee jalkojaan juoma-astiaan, kun taas toinen pitäytyy hiekkakylvyissä.

Vaikka alpakat ovat ystävällisiä ja sosiaalisia, ne tuntevat myös oman arvonsa. Laitumella seisoskelevan eläimen ilme on ylväs.

Alpakat eivät juuri huomiota huuda, mitä nyt joskus aitauksesta kajahtaa ilmoille lyhyt, kimakka varoitushuuto. Kerittäessä alpakka päästää mitä mielikuvituksellisimpia hätähuutoja.

”Kun niitä käsitellään, muu lauma saattaa ottaa osaa hoidettavan ahdinkoon hymisemällä matalalla äänellä”, Pia kertoo. Samanlaista hyminää pitävät emät vasoilleen.

Kylmien vuoristoseutujen kasvatit eivät tarvitse lämmitettyjä tiloja. Pakkasellakin ne käyskentelevät usein ulkona. Kun vettä tai räntää tulee vaakatasossa, ne hakeutuvat pihattoon. Helle on alpakalle kaikkein kovin koettelemus. Sen voi kuvitella, kun kehoa peittää villakerros, joka on seitsemän kertaa lämpimämpi kuin lampaalla.

Alpakanvilla on koostumukseltaan erittäin hienoa. Se on pehmeämpää kuin kashmirvilla ja vahvempaa kuin lampaanvilla. Rasvaton alpakanvilla ei kutita ja sopii hyvin lampaanvilla-allergikoille.

Alpakan keritseminen on takkuisempaa touhua kuin lampaan, koska rasvattomassa villassa terä jää helposti jumiin.

Yksi alpakka tuottaa vuodessa kolmesta viiteen kiloa villaa. Siitä määrästä saa jo monet villasukat ja tumput. Pia teettää alpakkasukkia myyntiin paikallisella mummoringillä. Sitä ennen villat on kehrätty langaksi Mikkelin lähellä sijaitsevassa kehräämössä.

Kuurmat ovat totuttaneet alpakkansa kulkemaan riimussa, jotta niiden kanssa voi harrastaa. Perhe seuraa ja järjestää näyttelyitä ja jopa agilitykisoja. Niissä ei mitata niinkään ketteryyttä kuin kykyä seurata ja totella taluttajaansa.

”Kisat ovat hauskoja, kun kyseessä on puolivilli eläin. Aina sattuu kaikenlaista”, Pia toteaa.

Leikkimielisissä agilitykilpailuissa eli Sylky-Cupeissa alpakat pistetään pujottelemaan, kulkemaan lankkujen päällä, peruuttamaan, kulkemaan tunnelissa ja hyppäämään esteitä.

Näyttelyssä tuomarit arvostelevat eläinten rakennetta, luonnetta, liikkumista ja joskus villaa. Koetinkivi on hampaiden ja kivesten tunnustelu.

Alpakoissa on virallisesti 22 eri väriä. Pian mielestä kasvatuksessa on hauskaa juuri se, ettei koskaan voi tietää minkä värinen tuleva vasa on. Astuttamalla valkoisen emän ja orhin voi saada ruskean tai harmaan vasan.

Alpakat maksavat tuhansia euroja. Toisaalta ne kuluttavat vähän ja ovat helppohoitoisia. Metsänkylässä alpakka syö päivässä pari mukillista poronrehupellettejä ja kauraa. Lisäksi tarjolla on kuivaheinää ja kesäisin laajat laitumet.

Joskus alpakat ottavat aitauksessaan yhteen, mutta tuskin koskaan saavat mitään vahinkoa aikaiseksi. Meno voi yltyä sylkemiseksi, jos ruokakaukalolle on tunkua. Pia on kerran joutunut kaura-astian kanssa ristitulitukseen.

”Monessa mahassa kypsytetty vihreä sylki haisee juuri niin pahalle kuin miltä se kuulostaakin.”

Sylki ei kuitenkaan lennä yhtenäisenä ammuksena, kuten sarjakuvissa joskus kuvataan, vaan ruiskahtaa kaiken kastelevana suihkuna.

Innosta, jolla Pia kasvattiensa edesottamuksista kertoo, voi päätellä, että alpakat tuovat perheelle paljon iloa. Säyseitä alpakoita käytetään maailmalla kuulemma terapiaeläiminäkin, eikä suotta. Aitauksessa valitsee aivan omanlaisensa tunnelma. Pia saattaa unohtua istumaan laumansa keskelle pitkiksi ajoiksi.

”Tulee rauhallinen olo katsellessa näitä. Sitä huomaa ajattelevansa, että mikäs äsken olikaan muka tämän tärkeämpää.”

Metsänkylän kartanon alpakoita voi käydä katsomassa sunnuntaisin klo 12–15 ja muulloin sopimuksen mukaan. Yhteystiedot ovat nettisivulla www.metsankylanalpakat.fi.

Utelias laumasielu