Poliittinen lakko ei ole ihmisoikeuskysymys

Metsätyömies Lasse Vertanen kirjoittaa (MT 16.2.) mieli­piteessään puolustus­puheenvuoron poliittisille lakoille, joiden lailla rajoittamista esitin kolumnissani 7.2. Melkein jo ehdin huolestua, että ay-liikkeen mielettömyyksistä on tullut hiljaisesti hyväksytty status quo.

Ensiksi on oikaistava, että en ole missään tai koskaan esittänyt poliittisten päätösten tai edes poliitikkojen suojaamista arvostelulta tai kritiikiltä. Päinvastoin, mielestäni politiikassa pitää olla aina valmis altistamaan itsensä kritiikille ja arvostelulle. Se on jokaisen poliittisen toimijan elinehto.

Poliittisissa lakoissa on kyse asioista, jotka eivät ole työnantajan ja työntekijän kesken sovittavissa. Ne kohdistuvat poliittisiin toimijoihin tai päätöksiin, jotka ovat tyystin työehtosopimuksen ulko­puolisia asioita. Ei ole mikään ihmis­oikeus osoittaa mieltään poliittisista päätöksistä työajalla.

Demokraattisessa yhteiskunnassa jokaisella on yhtäläiset mahdollisuudet mielipiteensä ilmaisemiseen myös vapaa-ajallaan. Edes Vertanen ei kykene perustelemaan, miksi työnantajan eli riskin­ottajan pitäisi ottaa poliittisten lakkojen kustannukset vastattavakseen. Ei siihen tosin ole kukaan muukaan uskottavasti kyennyt.

Eri palautteissa on viisasteltu ILO:n sopimuksella, joka on vakiintuneesti tulkittu koskemaan vain asioita, jotka ovat kollektiivisen neuvottelu­oikeuden mukaisesti ratkaistavissa työnantajien ja työn­tekijöiden välillä. Poliittiset lakot jäävät Kansainvälisen työjärjestön ILO:n tunnustaman lakko-oikeuden ulko­puolelle. Jos muualla Euroopassa ja Pohjoismaissa poliittinen lakkoilu onnistuu työajan ulkopuolella, samanlaisen paineiden purun pitäisi onnistua myös Suomessa.

Toisin kuin Vertanen sanoo, kansantaloutemme merkittävin haaste lankeaa vielä Sipilän hallitusta seuraaville hallituksille. Velkaantunut julkinen taloutemme, ikääntyvä väestömme ja työtätekevien vähenevä määrä ovat aidosti vakava yhtälö. Siksi työ­markkinamme vaativat perusteellista remonttia, jotta joustavuutta ja paikallista sopimista saadaan lisättyä.

Mitä useampi työtön saadaan takaisin työn syrjään kiinni kokonaan tai osittain, mitä helpommin työtä tekevät voivat liikkua työmarkkinoilla sekä mitä kannattavampaa työn teettäminen on, sen toden­näköisemmin työllisyyden vahvistaminen onnistuu. Ilman sitä hyvinvointi­yhteiskunnan rahoittaminen ei tässä laajuudessa ole mahdollista.