Satavuotias evästää elämään

Leppäniemen koulun väki iloitsee satavuotiaasta kylän keskipisteestä. Kuva: Riitta Mustonen 

Pesäpallon joukkuejako sujuu mukisematta, kun opettaja Kimmo Sappinen luettelee nimet. Peli lähtee hyvin käyntiin, ja mukana ovat niin kutosluokkalainen Pilvi Lahtinen kuin nelosen Oskari Leikkonen ja Juho Mattila.

”Täällä kaikki leikkii ja pelaa keskenään. Lapset ovat oma-aloitteisia ja auttavat toisiaan”, Sappinen kiittää. Hän opettaa Leppäniemen koulun yhdysluokkaa, jolla on oppilaita kolmannesta kuudenteen. Koulun toisen opettajan vastuulla ovat alaluokat eskarista kakkoseen.

Leppäniemen koulu täyttää tänä keväänä sata vuotta. Se on yksi Mäntyharjun neljästä jäljellä olevasta kyläkoulusta ja lakkautusuhan alla vuonna 2016.

Koulussa on 26 oppilasta. Liian vähän, jos päättäjiltä kysytään.

Oppilaiden äidit ymmärtävät tilanteen, mutta heittävät kunnanisille haasteen. Miksi aina pitää kuljettaa lapsia kyliltä isoihin keskuskouluihin?

”Täältä on ihan yhtä pitkä matka keskustaan kuin keskustasta tänne”, toteaa Päivi Lahtinen, ja Heidi Haajanen kysyy, eikö harpin voisi pistää uuteen kohtaan ja määrätä koulupiirijaon uudelleen.

Leppäniemen koulun rakennukset seisovat tontillaan ryhdikkäinä.

”Tämä on homeeton toimiva koulu. Keskustan uudessa koulussa katto vuosi heti”, Haajanen lisää. Äidit toteavat, että taitaa olla pelastus, että vanhaa rakennusta ei ole liikaa remontoitu.

Leppäniemen koulun jumppasali on pieni, ja koko koulussa on vain kaksi vessaa alakoulun eteisessä.

”Lapset ovat tottuneet siihen. Myö ei toista vessaa yläkoulun puolelle vaadita. Aikuisten läsnäolo ja luonto ovat tärkeämpiä kuin puitteet”, äiti Kirsi Paasonen tähdentää.

Koulun pihalla on tilaa temmeltää ja leikkiä. Hiekkalaatikko ja kiipeilyteline ovat ahkerassa käytössä ja lähimetsä täynnä kiehtovia seikkailupaikkoja.

Äidit ovat huomanneet, että kyläkoulussa lapset ovat pitempään lapsia ja leikkivät, kun keskustan koulussa pihalla vain hengaillaan.

”Lapset tuntevat toisensa kerhoikäisestä asti. He oppivat olemaan kaikenikäisten kanssa eikä kenenkään tarvitse esittää mitään. Jokainen saa olla sellainen kuin on”, Katja Ylätalo miettii.

Kun luokkakoko on pieni, erityisoppilaat pystytään sopeuttamaan samaan ryhmään. Neljän pojan äiti Elina Mattila pitää sitä hienona asiana varsinkin aralle ja herkälle lapselle.

Heidi Haajasen mies kävi aikoinaan samaa koulua kuin lapset nyt. ”Keräsimme luokkakuvista sadan vuoden polun. Siellä oli neljä polvea meidän miehistä. Kyllä se veti hiljaiseksi.”

Neljäsluokkalainen Oskari Leikkonen odottaa pihalla taksikyytiä. Hän opiskelee venäjää, ja taksi hakee hänet viikottain keskustaan opiskelemaan.

Päivi Lahtinen kiittää kuntaa siitä, että se tarjoaa kyläkoululaisille tasavertaiset mahdollisuudet kieliopintoihin.

Koululle saatiin keväällä älytaulut, joita käytetään alaluokilta asti. Yläkouluun mennessä niiden käyttö on tuttua sivukyläläisillekin.

Kuudesluokkalainen Pilvi Lahtinen jännittää jo vähän yläkouluun siirtymistä. Pienessä koulussa on ollut ”ihan kivaa. Saa olla rauhassa täällä korvessa.”

”Meiän luokalla on vain neljä tyttöä. Ollaan aika läheisiä ja mennään samalle luokalle syksyllä, mutta onhan se kiva päästä uuteen ympäristöön ja saada uusiakin kavereita.”

RIITTA MUSTONEN

Leppäniemen koululaisten oma blogi: www.leppaniemi012.blogspot.fi