Kun on lapsia, on toivoa
13.11.201701:00
Tätä palstaa viikko sitten lukiessani (Suurperheen perustaminen on vastuutonta, MT 6.11.) jouduin toteamaan kuten Rokan Antti Tuntemattomassa sotilaassa: "Kaik o mänt". Tiedän olleeni ympäristövalveutuneiden mittapuulla jo entisestäänkin ilmaston merkittävä vihollinen. Ajan dieselautolla, hakkautan puita nurin metsästä ja syön lihaa hyvällä mielihalulla.
Mutta että lapsetkin. Silmäteräni, jotka olen siinä vakaassa uskossa maailmaan saattanut, että teen yhteiskunnalle hyvänkin palveluksen. Vain yksi ylimääräinen luku ympäristösyntieni pitkässä listassa. Siinä kohdassa meni fati nurin ja mitta täyttyi.
Ympäristösyntejä on vaikeaa arvioida, kun mitta-asteikkoja on kovin monenlaisia. Linkolalaisten äärioppien mukaan terrorismi on hyvä juttu ja tautiepidemioita ei pitäisi torjua, koska jokainen henkiin jäävä ihmisriepu jatkaa maapallon pilaamista olemassaolollaan.
Vaikka väestönkasvu on maailmanlaajuisesti suuri ongelma, Suomen hiljaisia kylänraitteja tallatessa tuntuu kohtuullisen kaukaiselta ajatukselta, että vähäväkisen maamme harvalukuinen lapsikatras olisi erityisesti ilmastonmuutosta kiihdyttämässä. Jos elämä jatkuu ja tässä pienessä maassa tulevaisuudessa yhä asutaan, tarvitaan uusien toimintatapojen kehittäjiä ja verojen maksajia.
Pienissä kunnissa jokainen vauva, päiväkotilainen ja koululainen otetaan riemumielin vastaan. Jos lapset loppuvat, edessä on katala näivettymisen kierre.
Ovatko suomalaiset isot perheet sitten maapallon täyttäjiä ja kerskakulutuksen huippuyksiköitä? En tiedä isojen perheiden elämästä paljoakaan – minulla on vain kolme lasta – mutta olen pannut merkille, että esimerkiksi vaatteiden ja muiden kulutustavaroiden kierrätys samoin kuin ruokahuolto hoidetaan monilapsisissa talouksissa viimeisen päälle tarkasti. Säästäväiseen elämäntapaan on useimmissa isoissa perheissä jo taloudellisista syistä pakko oppia.
Kun joutuu lapsesta asti elämään isossa porukassa, on lisäksi aika hyvät lähtökohdat oppia sietämään erilaisuutta ja auttamaan kaveria. Huomata, että maailmassa on muitakin kullannuppuja kuin minä, ja että he ovat ihan yhtä tärkeitä.
Entäpä äidit ja isät sitten? Jos minulla ei olisi lapsia, pössöttäisin luultavasti vapaa-aikani lentämällä pitkin maailmaa ja tuhlaisin luonnonvaroja milloin missäkin kaukaisessa maailmankolkassa. Eli viettäisin ilmaston ja ympäristön kannalta varsin kyseenalaista elämää.
Eilen vietettiin isänpäivää. Jos vertaan nykyelämää siihen vanhemmuuteen, jota oma isoisäni eli, asiat ovat menneet aika paljon parempaan suuntaan. Hän joutui isoäitini kanssa 1920-luvulla hautaamaan tuberkuloosiin menehtyneitä taaperoita ja vastaanotti jatkosodan viimeisenä kesänä ruumisarkussa hädin tuskin täysi-ikäiseksi varttuneen poikansa. Perheen esikoinen hukkui. Heidän lapsistaan vain kolme sai elää pitkän elämän, vauvasta vanhukseksi asti.
Rokotukset, yhteiskuntarauha ja sosiaaliturva ovat esimerkkejä sellaisista saavutuksista, joilla meitä edeltävien sukupolvien aikuisiksi ja fiksuiksi kasvaneet lapset ovat parantaneet maailmaa. Lapsilla on tapana tehdä asioita paremmin kuin heidän vanhempansa ovat tehneet.
Kun on lapsia, on toivoa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
