Uupuminen hiipii yrittäjän kehoon lähes huomaamatta, kun innostava työ vie mennessään
Työ ei välttämättä tunnu oikeastaan edes työltä, jos se alkaa harrastuksesta. Se voi olla myös petollista.Sivutoimesta tai harrastuksesta voi kehittyä kokonainen yritys ja työura. Näin tuntuu usein käyneen esimerkiksi klapiyrittäjille ja koneurakoitsijoille. Kun tekeminen on mielekästä, se sujuu ja tulos näkyy varmasti myös työjäljessä. Ei ihme, että muutkin ovat valmiita maksamaan palveluksista.
Mieluisan homman työnkulkuja ja kehityskohteita tulee mietittyä melkein huomaamatta ja positiivinen kehitys ruokkii itseään. Innostuneen ja myönteisen tekijän rinnalle löytyy tarpeen mukaan yleensä mukavia yhteistyökumppaneita ja työntekijöitäkin. Sellaista yrittäminen parhaimmillaan on. Työ ei välttämättä tunnu oikeastaan edes työltä, ainakaan jatkuvasti.
Sudenkuoppana on uupuminen, joka voi hiipiä kehoon lähes huomaamatta, kun tekeminen on mukavaa. Siksi on hyvä antaa sirkkelin levätä vaikka sunnuntaisin ja ottaa ruokatauolla vaikka nokoset silloin, kun siihen on mahdollisuus.
Ihailen vilpittömästi jokaista rohkeaa, joka on tehnyt mielekkäästä hommasta itselleen työn, perustanut yrityksen ja palkannut muitakin tekemään. Rohkeutta se vaatii, jotta uskaltaa heittäytyä sietämään vähintään jonkin verran epävarmuutta. Ja laskeakin pitää, sillä pelkkä työn ilo ei valitettavasti elätä kovin pitkään.
Hyvistä suunnitelmista, ahkerasta tekemisestä ja moitteettomasta työjäljestä huolimatta epäonnistuminen on mahdollista siinä missä huikea onnistuminenkin. Se riski kuuluu yrittämiseen. Maailma muuttuu nopeasti, ja yrittäminen vaatii muuntautumiskykyä, sitkeyttä ja myös sen hyväksymistä, että joskus voi joutua aloittamaan kokonaan alusta.
Muutokset avaavat myös uusia ovia. Esimerkiksi sähkön hinnan nousu on lisännyt klapikauppaa ja etätyö mökkeilyä. Mökkiläiset tarvitsevat polttopuiden lisäksi muitakin palveluja sekä esimerkiksi teiden kunnossapitoa, johon taas tarvitaan koneyrittäjiä. Maalla tiedetään, kuka missäkin asiassa pystyy auttamaan, ja yleensä apua löytyy nopeasti, kiitos yrittäjien. Ilman heitä suomalainen maaseutu olisi todennäköisesti kovin toisenlainen. Onneksi ei ole.
Artikkelin aiheetOta kantaa aiheisiimme
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.
- Osaston luetuimmat







