Lukijalta: Kirjeet olivat sotavuosien henkinen elämänlanka kotien ja rintaman välissä
Kaatuneitten muistopäivä muistuttaa, että kriisinkestävyys syntyy yhteydestä, kirjoittavat Kaija Sepponen ja Hanna Tähti. ”Isän kirjeet rintamalta ovat arvokas perintö, joka kertoo, että sodan keskelläkin huoli perheestä oli aina isän mielessä.”
Kirje rintamalta. Kuvituskuva. Kuva: Johannes TervoSotavuodet olivat Suomen historian vilkkainta kirjeenvaihdon aikaa. Sodan kirjeet olivat enemmän kuin sanoja – ne olivat henkinen elämänlanka, joka auttoi sotilaita jaksamaan rintamalla ja omaisia selviytymään kotirintamalla. Sodan kirjeeseen kirjoitettu sana oli enemmän kuin sen kielellinen merkitys: se oli lupaus – yhteys ei katkea.
Tänään jo yli 85-vuotiaille sotiemme sotaorvoille isän kirjeet sodan rintamalta ovat arvokas perintö, joka kertoo, että sodan keskelläkin huoli perheestä oli aina isän mielessä.
Kaatuneitten muistopäivänä muistamme isiä, jotka eivät palanneet. Monelle sotaorvolle kirjeet ovat antaneet vastauksia kysymyksiin, joita lapsena ei voinut kysyä: olimmeko isän ajatuksissa sodassa, jaksoiko hän uskoa selviytymiseen ja yhteiseen tulevaisuuteen. Kirjeissä isä pyysi äitiä pitämään hyvää huolta lapsista ja säilyttämään toivon paremmista ajoista, joita perhe voisi elää yhdessä.
Kaatuneitten muistopäivänä muistamme isiä, jotka eivät palanneet.
Pahimmista huolista ei kirjoitettu. Rintamalta ei kerrottu vaarasta eikä rasituksista, kotirintamalta ei kerrottu puutteesta.
Kirjeet auttoivat sotilasta kestämään. Ne veivät ajatukset hetkeksi perheen arkisiin askareisiin. Talvisodan kirjeissä isä saattoi kysyä, oliko puita saatu lämmitykseen, olivatko lapset hiihtäneet. Jatkosodassa kysyttiin viljan puinnista ja peltotöistä. Tällaiset kysymykset ankkuroivat sotilaan osaksi perheen elämää, johon hän toivoi palaavansa.
Kun kenttäpostin vaikeuksien takia posti viivästyi, sotilaan hermostuneisuus kasvoi. Kun odotettu kirje tai nippu kirjeitä saapui, maailma asettui hetkeksi paikoilleen.
Kirjeenvaihdon merkitys sodan aikana tukee nykykäsitystä kriisinkestävyydestä. Kestävyys ei synny kovuudesta vaan voimasta, joka syntyy yhteenkuuluvuudesta – siitä, että joku odottaa ja toivoo.
Rintamalla jaksettiin, kun kotirintama tuki. Kotirintamalla jaksettiin, jos rintamalta tuli edes yksi lause: “Terveenä olen ollut ja kaikki on hyvin.” Jos kirjettä ei tullut, pelättiin pahinta.
Kriisin keskellä ihminen ei tarvitse sankaruutta, vaan yhteyden, joka kantaa.
Kaija Sepponen
KT, sotaorpo
Oulainen
Hanna Tähti
professori emerita, sotaorpo
Tampere
Artikkelin aiheetOta kantaa aiheisiimme
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.
- Osaston luetuimmat
