Kallis polttoaine ei hillitse menohaluja ‒ liikennemäärät ovat entisellään
Pääkaupunkiseudulla ja muuallakin kaupunkien keskustoissa auton voisi vaihtaa julkiseen kulkuneuvoon tai polkupyörään. Myös kaasujalan keventäminen säästäisi kallista menovettä.
Kaupungissa lyhyet matkat taittuvat nopeimmin polkupyörällä. Kuva: Jaana KankaanpääSanovat, että polttoaine on törkeän kallista. Ja ovathan hinnat nousseet.
Tammikuussa litra dieseliä maksoi Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan 1,78 ja 95-bensiini 1,88 euroa, maaliskuussa hinnat olivat 2,33 ja 2,23 euroa. Nousuprosentit ovat 20–30.
Minusta tuntuu, että liikenne on silti yhtä vilkasta kuin ennenkin. Samaa todistaa Fintrafficin 500 automaattista mittausasemaa: liikennemäärät ovat lisääntyneet tämän vuoden ensimmäisinä kuukausina samaan tapaan kuin vuosina 2019 ja 2021.
Ymmärrän, että maaseudulla ja hankalien yhteyksien päässä asuvien on pakko mennä autolla töihin ja asioille. Mutta kyllä kaupungeissa ja pääkaupunkiseudulla olisi vaihtoehtoisia kulkemismuotoja.
Myöskään ajotavoissa en ole huomannut mitään muutosta.
Ajoin tässä sunnuntaina moottoritiellä pätkän noin satasta (sen verran yli, että mittarivirhe tuli kompensoitua), kaikki muut kuin raskaan liikenteen ajoneuvot painelivat ohi.
Samana päivänä takaisin tullessani kaasuttelin vähän yli 120:ta kilometriä tunnissa. Pysyin liikennevirran mukana. Jotkut ohittivat minut ja minä ohitin joitakin.
Taloudellisinta olisi pitää vauhti 80–90 kilometrissä tunnissa. Satasen jälkeen polttoaineen kulutus kasvaa huomattavasti. Eikös kaasujalkaa voisi keventää, jos kerran polttoaine on niin kallista?
En ole myöskään huomannut, että ennakoiva ajotapa olisi yleistynyt. Vaikka kadun päässä valot palavat punaisella, harva löysää kaasua. Siitä vaan kohti punaista vakionopeudella ja sitten jarrut päälle. Ei järjen häivää!
Asun kaupungissa, jossa kauppakeskus on rakennettu keskustaan, sinne missä ihmiset asuvat. Parkkihalli on silti viikonloppuisin täynnä autoja, vaikka kävely- ja pyöräilyetäisyyden päässä asuu paljon väkeä.
Ymmärrän, että joskus pitää mennä lähellekin autolla. Jos täytyy ostaa suurperheelle viikon ruuat tai vaikkapa rakennustarvikkeita, auto on kätevä.
Mutta aika paljon ostoksia saa kulkemaan pyörän päällä, jos ottaa repun selkään ja korin tarakalle. Tutkimusten mukaan kaupungeissa alle viiden kilometrin matkat taittuvat nopeimmin polkien.
Myös ruuan kallistumisesta ollaan huolissaan.
Samaan aikaan kotitaloudet heittävät ruokaa roskiin yli 100 miljoonaa kiloa vuodessa. Se tekee henkeä kohti 20–25 kiloa.
En tiedä, missä määrin ruokaa roskiin heittävät valittavat ruuan kalleudesta. Voi olla, että yhdet heittävät ja toiset valittavat.
Eniten hävikkiin menee vihanneksia, juureksia ja perunoita, toiseksi eniten hedelmiä ja marjoja ja kolmanneksi eniten kahvia. Kuinka ollakaan, juuri kahvin hinnan nousua on viime aikoina erityisesti kauhisteltu.
Arvion mukaan nelihenkiseltä perheeltä menee monen sadan euron edestä ruokaa hävikkiin vuodessa.
Hävikki on rahan tuhlaamista, mutta se on paljon muutakin. Ympäristökuormaa kertyy, kun ruokaa tuotetaan, kuljetetaan, jalostetaan ja taas kuljetetaan. Kaikki ihan turhaan.
Jos kotitaloudella ei ole kompostia, hävikkiruuan ravinteetkin joutuvat ties minne, tuskin tulevat hyödyksi ainakaan täysmääräisesti.
Kirjoittaja on MT:n toimitussihteeri.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
