Miesten kesken
Kuva: Jaana Kankaanpää11.11.201515:00
Kyllä se totta on. Miehetkin keskustelevat toistensa kanssa, haluavat purkaa sydäntään. He haluavat puhua vääryyksistä, siitä mitä ovat sielussaan tunteneet. Ladata pöydälle herkimmätkin tunteet, kyynelehtiä vierustoverin kanssa, lohduttaa ja pitää kiinni.
Avautumiseen ei tarvita äitiä, naista eikä aviopuolisoa. Tarvitaan toinen mies, ainoa ystävä ja lisäksi tarvitaan aikaa ja paljon muuta!
Maailmassa ei olisi kokoontumisajoja, ei matseja, ei urheilukilpatoimintaa, ei firman mökkejä, ei maatalousnäyttelyitä, ei rockkonsertteja eikä pubeja taajamissa, ilman miesten tarvetta puhua toisilleen. Makkaratehtaat olisi suljettu jo ajat sitten. Minäkään en viljelisi ohraa Koskenkorvan viinatehtaalle. Ei olisi karhua, lappalaista, koffia eikä kukkoa. Maailma olisi aika tylsä paikka.
Suuret avautumiset meillä miehillä etenevät seuraavasti.
Sauna! Sehän tarvitaan tietysti. Miesporukalla saunotaan mökin saunassa, juodaan olutta ja grillataan. Puhutaan niitä näitä, yleisistä asioista. Parin jaloviinasnapsin jälkeen joku ehdottaa etenemistä paikalliseen.
Vaimo heittää juuri sopivasti, hyvässä nousussa olevan nelikon baarin terassille. Mies antaa suukon vaimolleen ja kuiskaa, ettei viivy kauaa. Muut ovat edenneet tiskille ja shottikisa on hyvää vauhtia alkamassa.
Pentti laittaa jukeboxista soimaan Jukka Kuoppamäen Pieni mies - biisin. Aina kun Jukka laulaa:”pieni mies” joutuu porukka ottamaan lasista huikan.
Neljännen pienen miehen jälkeen isot miehet alkavat olla lentokunnossa. Osku huutaa tilanneensa taksin, Kotiteollisuus on keikalla lähimmässä kaupungissa, sinne on matkaa vajaa sata. Päätetään lähteä.
Ajetaan Antin kautta, hän hakee varastostaan matkaevästä. Keikalla on shuminaa ja meininki äärimmäinen, miesporukka hajoaa ihmisten tuiskeessa. Aika rientää. Tiskillä väitellään tuiki tuntemattomien kanssa mistä lie. Välillä nyrkki heilahtaa pöytään, lasit kilisevät.
Lähdetään parketille joraamaan. Aika kuluu äkkiä ja valomerkki tulee nopeasti, aivan liian varhain. Kellohan on vasta neljä yöllä.
Miehet etsivät toisiaan, Eero on lähtenyt jo edeltä taksilla yksin. Pentti on teillä tietämättömillä. Jäljellä on enää Osku ja Antti. Grillin kautta kotiin! Taksi jono on armoton, täältä ei taksia saa.
Humalainen naisnelikko pyörii ravintolan edessä, kosii miehiä jatkoille. Mikäs siinä, eipä tässä kiirusta mihinkään. Jatkot ovat hotellihuoneessa nro 324.
Ihmisiä on niin paljon ettei sekaan mahdu, juomaa onneksi riittää, mutta tunnelma on jo väkisin hauskan pitämisestä valju. Laskeutumisvalot alkavat palaa.
Kaksikko kiittää seurasta ja hoippuu tukea ottaen hotellin respaan ja ottavat huoneen. Päässä pyörii todella lujaa ja alkoholin aiheuttamia kuumia aaltoja lyö läpi pään.
Päätetään kuitenkin juoda minibaarista edes konjakit. Molemmat istuvat sänkynsä laidoilla, nuokkuvat puoliunessa armottomassa humalassa. Minibaari tyhjenee.
Huoneeseen laskeutuu outo hiljaisuus ja sitten se tapahtuu: ”Kuule Osku, mulla ja Kaarinalla ei mee kauhean hyvin.”
Siitä alkaa miesten avautuminen joka kestää kymmenen minuuttia, aina sammumiseen asti. Seuraavana päivänä herätään hotellihuoneen sängystä vaatteet päällä.
Ensimmäisenä Antti kysyy, mistä me juteltiin? Osku vastaa: ”En muista mitään, mutta hauskaa oli!”
Kuka väittää, ettemme osaa puhua tunteista?
Kirjoittaja on teuvalainen maanviljelijä ja Elonkerjuu-yhtyeen kitaristi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
