Epäreilu lihakriisi

Saamani palautteen ja tutkimisen perusteella on pakko palata aiheeseen. Yleisesti vallitsevan käsityksen mukaan tuotanto suurissa yksiköissä on edullisempaa ja kustannustehokasta. Puhutaan niin sanotusta ”tehotuotannosta”. Kun tutkin asiaa, paljastui, että ”tehotuotanto”, kun sitä mitataan rahalla, onkin todella tehotonta verrattuna pien- ja keskisuureen tuotantoon.

Suomessa kaikki tunnetut teurastamot maksavat huomattavasti korkeampaa kilohintaa, jopa 30–40 senttiä kilolta ”tehotuotannolle”.

Perushinnoissa oli jonkun verran eroja. Niin sanotuilla ”osuuskunnilla” oli tällä kertaa parempi perushinta, joten yksityisten on syytä nostaa erityisesti perushintaa.

Kun kyseessä sitten on ”tehotuottaja”, kaikki teurastamot ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, että tehotuotanto ansaitsee huomattavasti korkeammat hinnat! Hajonta kilohinnassa teurastamojen kesken on vain noin viiden sentin luokkaa.

Johtohenkilöt teurastamoissa mielellään puhuvat logistisista eduista ”tehotuotannossa”. Mutta todellisuudessa ero hinnassa voi johtua ainoastaan kuljetuskustannuksista. MT:n markkinakatsauksessa naudan kuljetuskustannukseksi on määritelty 11 senttiä kilolta. Tuskinpa ”tehotuottajien” eläinten kuljetus ilmaista on, joten todellinen ero asettuu ehkä puoleen, noin 5–6 senttiin kilo.

Keskisuuren tilan eläinten kuljettamisessa eroa ei ole lainkaan. Väännetäänpä rautalangasta.

Sellainen tila, joka pystyy lähettämään ”autollisen” kerralla, on samalla viivalla kuljetuskustannusten osalta ”tehotuottajaan” nähden. Sillä ei ole merkitystä, montako autoa ajaa perätysten ”tehotilalle”.

Vallitseva hintaero huomioon ottaen olisi teurastamon kannalta huomattavasti edullisempaa, jos autot hakisivat vain yhden kuorman pienemmiltä tiloilta 30–40 senttiä halvemmalla kilohinnalla.

Kuljetuskustannukset eivät muutoinkaan pelota teurastamoja. Atria keskittää koko valtakunnassa kaiken naudan teurastuksen Kauhajoelle, joten kuljetettavaa riittää.

Tutkiessani asiaa ei löytynyt mitään erityistä syytä siihen, että hinnat ovat kehittyneet näin kaksijakoisiksi. Yksi syy saattaa olla se, kun ”tehotuottaja” on kasvanut riittävän suureksi, syntyy neuvotteluasema teurastamoon päin.

Yhtenä syynä voidaan pitää sitä, kun vierasta pääomaa on käytetty investointiin runsaasti, siitä tulee ikään kuin yhteinen asia toimijoitten kesken.

EU ja Suomen valtio ja teurastamot ovat koko EU-ajan määrätietoisesti ajaneet tuotantoa yhä suurempiin yksiköihin. Yllättävää on, että tälle EU-kuntoiselle ”tehotuotannolle” teurastamot joutuvat maksamaan huomattavasti korkeampaa hintaa pienempien yksiköitten kustannuksella.

Pienemmät tuottajat lopettavat kiihtyvällä vauhdilla. Tuotanto loppuu siis tehokkaimmasta päästä. Subventio loppuu jossain vaiheessa ja vaikeuksia on tiedossa ”tehotuotannolle”.

Yhteiskunnassa on menossa vaihe, jossa tuotannon eettisyys on vahvasti tarkkailun alla. Suuret tehdasmaiset yksiköt eivät miellytä kaikkia kuluttajia. Eduksi ei ole, että ”tehotuotanto” onkin vielä kalliimpaa verrattuna pienempiin yksiköihin.

Kun nykyisin kaikki eläimet voidaan jäljittää tilalle asti, teurastamo voisi lanseerata pienemmän tilan tuotteen, joka olisi halvempi. Kuluttaja voisi valita, ottaako pienemmän tilan tuotteen halvemmalla vai haluaako maksaa ”tehotuotetusta” enemmän.

Tai koska teurastamoille hinnan nosto on niin kova paikka, nythän voisi laskea ”tehotuotannon” hinnat samalle perushinnalle pienten kanssa. Vuoden päästä nähtäisiin, mikä on todellista tehotuotantoa.

Vakavasti ottaen kaikkien teurastamojen on syytä harkita hinnastonsa uusiksi. Toimiin on ryhdyttävä välittömästi. Tämä epäterve tilanne ei palvele kenenkään etua.