Asiantuntijalta: Tuottavan viljelyn avaimet – luontokumppanuus ja sisäinen asiantuntijuus?

Käyskentelemässä riistapellolla. Kuvituskuva. Kuva: Rami Marjamäki

Tutkimus paljastaa luonnon olevan viljelijän päätöksentekokumppani viljelyssä, ei järjetön hyödynnettävä resurssi. Tämän ymmärryksen lisääminen voi edesauttaa menestyksekästä viljelyä ympäristön muuttuessa.

Maanviljelijä on yksi harvoista ammattilaisista, joka työskentelee yhdessä luonnon kanssa saadakseen elantonsa. Viljelijän luontosuhde onkin vähintään kahtalainen: on eri asia työskennellä luonnon kanssa elantonsa eteen kuin toimia ilman taloudellisia päämääriä.

Usein viljelijä asuu maatilallaan tai sen lähellä, jolloin maanviljely on ennemmin elämäntapa kuin pelkkä työ, jota käydään suorittamassa tietty aika päivässä. Viljelijän identiteetti rakentuu usein maanviljelijyyden päälle.

Ammatin lisäksi kokonaisuuteen kietoutuvat ylisukupolviset odotukset, suhteet, perinteet, käytösmallit ja vuorovaikutuksen sekä päätöksenteon dynamiikat. Tätä kokonaisuutta viljelijä luotsaa yhdessä elävien kumppanien kanssa. Näihin lukeutuu oma sosiaalinen lähipiiri, eläimet sekä muu luonto.

Kiinnostuimme tutkijakollegoideni kanssa siitä, miten regeneratiiviseen eli uudistavaan viljelyyn siirtymää tehneet viljelijät työskentelevät yhdessä luonnon kanssa ammatillisessa päätöksenteossaan. Kansainvälisessä tiedelehdessä julkaistu tutkimuksemme “Nature is my tacit partner”: Professional partnership in decision-making between Finnish regenerative farmers and nature kuvaa, millainen on uudistava kumppanuussuhde luonnon ja viljelijän välillä.

Tutkimus paljasti, että näiden viljelijöiden luontoyhteys oli voimakas ja se ohjasi ammatillista päätöksentekoa. Luontoyhteyden ytimessä on rakkaus elämää kohtaan, joka tarkoittaa käytännössä halua suojella ja tukea maatilaluonnon elämää viljelytoimenpiteillään sekä välttää aiheuttamasta harmia sille.

Nämä viljelijät myös pääsääntöisesti tunnistivat ihmisinä olevansa osa suurempaa luontoa.

Toisaalta tämä syvällinen luontosuhde aiheutti myös ristiriitaa juuri taloudellisten päämäärien saavuttamisen pakottavuuden vuoksi. Hälventääkseen tätä ristiriitaa nämä viljelijät pyrkivät ottamaan mahdollisimman kattavasti luonnon hyvinvoinnin huomioon päätöksissään.

Uudistavan ajattelun ytimessä on tunnustaa myös muun luonnon kuin ihmisen toimijuus. Käytännössä toimijuuden tunnustaminen tarkoittaa sitä, että luonto ymmärretään elävänä ja vastavuoroisena sekä itsenäisesti aktiiviseen toimintaan kykenevänä, sen sijaan että sitä pidettäisiin ihmisen käyttöön tarkoitettuna, järkeä vailla olevana resurssina.

Tämä näkyi myös tutkimuksemme viljelijöiden puheissa. Mielenkiintoista oli se rikas kieli, jota he käyttivät kuvatessaan vuorovaikutusta luonnon kanssa. Luonnon koettiin ”järjestävän asiat tavallaan”, maat ”huusivat” tai luonto ”aistitti” saadakseen viestin ihmiselle perille. Erilaisilla ympäristöillä kuvattiin olevan omanlaisensa ”kieli”, jota piti oppia tulkitsemaan.

Keskeisessä osassa ihmisen ja muun luonnon välistä viestintää on tietoinen havainnointi ja signaalien tulkinta. Monimuotoisen ympäristön koettiin olevan ”elävämpi” tai ”energeettisempi”, kuin yksipuolisen.

Intuitiolla on merkittävä rooli sekä viljelijöiden menestyksekkäässä päätöksenteossa että vuorovaikutuksessa luonnon kanssa.

Tutkimuksemme viljelijät ovat ammatikseen viljeleviä ihmisiä, valtaosa miehiä. Tilat olivat kehittäviä ja toimivia. Tilakoot ovat Suomen mittakaavassa reiluja.

Tämä tutkimus osoittaa, että myös elantonsa luonnosta saavan ihmisen kumppanuussuhde luontoon voi olla vuorovaikutteinen ja jopa rakkaudellinen. Tutkimus rikkoo yleisesti vallalla olevia käsityksiä siitä, että miehet eivät käyttäisi intuitiota, tai että tyypillisesti viljelijät kokisivat luonnon vain kasvualustaksi tai hyödynnettäväksi materiaaliksi. Kyse ei ole kuitenkaan siitä, että tutkimuksemme olisi muuttanut jotain, vaan siitä, että se tuo esiin ja sanoittaa jotain piilossa olevaa, jonka kuuluu tulla esiin ja muistetuksi.

Ehkäpä meidän olisi uudistettava ajatuksiamme siitä, miten muotoutuu tulevaisuuden tuottavan viljelyn perusta. Vastaukset voivat löytyä lähempää kuin uskommekaan; vahvemmasta luontokumppanuudesta ja sisäisen asiantuntijamme voimistamisesta päätöksenteossa. Mikäli aihe kiinnostaa, viljelijälähtöinen Tohtiiko tätä sanoa? -aloite pureutuu päätöksenteon kehittämiseen moniulotteisesti ja kutsuu viljelijöitä mukaan yhteiselle matkalle. Aloitteessa tehdyt podcastit löytyvät suoratoistopalveluista hakusanoilla Tohtiiko tätä sanoa?

Soja Sädeharju

projektitutkija, Sisu STN -hanke

Itä-Suomen yliopisto