Ystävän oli aika mennä
Koiran omistamiseen kuuluu se ikävä puoli, että yleensä ennen pitkää rakkaan perheenjäsenen viimeisestä piikistä on tehtävä päätös.Viikko sitten olin kolmatta kertaa elämässäni raskaan päätöksen edessä.
Rakkaan ystävän ja perheenjäsenen turkki oli hiljalleen harmaantunut ja viime aikoina myös harventunut rajusti. Toinen leikatuista takajaloista oli sairauden ja lihasten kuihtumisen takia vääntynyt vuoden aikana ikävän näköiseen linkkuun, ja kävely oli vaivalloista.
Ruoka maistui, mutta ulkoilemaan koiravanhus ei enää takapihaa pidemmälle halunnut. Vatsan pullotus viittasi eläinlääkärin mukaan sisäelimien ongelmiin.
Selväksi kävi, että aika oli tullut täyteen.
Jo edellisen koiran aikana tein päätöksen, että koira ansaitsee arvokkaan lopun hyvissä ajoin, ennen kuin eläinlääkäriin ajaisi jokin kohtaus tai hirveä kipu. Koiran omistamiseen kuuluu se ikävä puoli, että yleensä ennen pitkää rakkaan perheenjäsenen viimeisestä piikistä on tehtävä päätös.
Miksi se tuntuu niin vaikealle, vaikka jo pentua hankkiessa on tiedossa, että nelistäjän polku on ihmistä lyhyempi? Koirattomia voi joskus ihmetyttää, miten lemmikin kuolema voi omistajista tuntua niin musertavan surulliselle.
Tutkimusten mukaan lemmikin kuolemaa surraan hyvin samalla tavoin kuin läheisen ihmisen kuolemaa, mutta sitä saatetaan häpeillä tai selitellä muille ihmisille. Maailmassa tapahtuu nytkin niin paljon hirveyksiä, mutta ne eivät vähennä lemmikin kuoleman tuottamaa ikävää.
Ainakin vanhaksi eläneen koiran elämän pituus on myös juuri riittävän pitkä, jotta siihen mahtuu kokonainen aikakausi omistajankin elämää. Kun koira kuolee, mieleen palaa monia jo unohtuneita elämänvaiheita.
Kun kolmas koirani tuli meille, kirjoitin gradua yliopistoon. Pentu nukkui usein sylissäni samalla, kun naputtelin tekstiä koneelle.
Seuraavaan 14 vuoteen mahtui paljon asioita, joita koin ensimmäistä kertaa, kuten ensimmäisen oman asunnon ostaminen, ero ja äidiksi tuleminen. Työpaikatkin ovat vaihtuneet monta kertaa. Koira on kulkenut rinnalla läpi elämänvaiheiden.
Tuulisimpinakin hetkinä paikalleen käpertyneen ystävän rauhallinen hengitys ja lämpö ovat rauhoittaneet mieltä.
Koiranomistaminen on tietysti tarkoittanut myös huolta, vaivaa ja rahanmenoa. Jokainen rusakko, jonka perään se nuorena singahti, tarkoitti potentiaalista onnettomuutta.
Kun äitiysloman kruunuksi napsahtivat peräjälkeen molempien takajalkojen ristisiteet poikki, tulivat säästöt tarpeeseen.
Hampaita on puhdistettu ja poistettu, rasvapatteja poltettu pois.
Toivottavasti kaikki pandemian aikana koirakuumeen saaneet muistavat myös tämän puolen koiran omistamisesta.
Iltamenot ja lomamatkat ovat tarkoittaneet aina hoitopaikkojen kartoittamista.
Koiran jääminen yksin kotiin puolestaan roskiskaapin huolellista tilkitsemistä ensin kuminauhalla, sitten tuolilla ja supervahvalla magneettilukolla. Silti tyynyn alta on välillä löytynyt lajitelma piilotettuja omenanraatoja, kuivahtaneita tortillan jämiä ja homeista leipää.
Ja mikähän siinäkin oli, että yöllä yllättäneen ripulin laskeutumisalustana toimi useimmiten valkoinen villamatto?
Mutta nyt eivät tuuleen haihtuneet rahat ja pilalle menneet matot mieltä paina. Mielessä on vain haikeus ja suru, kun lopulliseen uneen nukahtavan koiran pää käy kättä vasten raskaaksi, ja sitten ystävä on poissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
