EU:n budjettitavoitteiden on oltava selkeitä

Keskustelut EU:n uusista budjettikehyksistä ovat käynnistyneet komission reflektiopaperin myötä. Useat toimijat, mukaan lukien hallitusten päämiehet, ovat tehneet jo ensimmäisiä paalutuksia vuoden 2020 jälkeisestä budjetti­kaudesta.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk totesi, että jatkossa EU käyttää enemmän varoja muutto­liikkeen hallintaan, puolustukseen ja turvallisuuteen sekä Erasmus-ohjelmaan.

Komission puheenjohtaja Juncker on puolestaan vaatinut, että EU:n budjetin kokoluokan, rakenteen ja sisällön on vastattava EU:n poliittisia kunnianhimoja. Komissio on laskenut, että nykyisellään veronmaksajat pääsevät vähällä, eli kahvikupillisen verran päivässä. Junckerin mukaan Eurooppa on enemmän arvoinen.

Euroopan unionin talousarviota voi verrata naisen kenkään tai miehen taskumattiin. Paljon pitää mahtua sisälle, mutta silti pitää näyttää sirolta ja pieneltä.

Vaikeusastetta lisää merkittävän nettomaksajan, Ison-­Britannian, jättämä reilun 10 miljardin euron aukko.

Neljä pohjoista jäsenmaata (Ruotsi, Tanska, Alankomaat ja Itävalta) ovat puolestaan edellyttäneet, että EU:n budjettia ei tule missään nimessä kasvattaa. Suomi ei ole yhtynyt tuohon kantaan ja se on ollut viisautta.

Eurooppalaisten veronmaksajien kannalta on tärkeätä, mitä EU:n kautta kierrätettävillä varoilla saadaan aikaan. Tuoko rahojen kierrätys Brysselin kautta eurooppalaista lisäarvoa? Jos näin ei ole, touhussa ei ole hirveästi järkeä.

Komissiokin on luvannut, että kun konkreettinen budjetti­esitys toukokuussa annetaan, EU-lisäarvo tulee olemaan ydintavoite. Tämä tarkoittaisi sitä, että varat kohdennetaan niille aloille, jotka tarjoavat suurimman EU-lisäarvon.

Ilman muuta kannatettava ajatus, mutta oleellista tulee olemaan, että EU-lisäarvo myös osoitetaan käytännön toteutuksessa. Lisäarvofokus on pidettävä kirkkaana mielessä kaiken aikaa: prioriteettien valin­nassa, varojen allo­koinnissa, ohjelmien toteutuksessa ja tulosten monito­roinnissa.

Jos ja kun EU-lisäarvo halutaan ottaa tosissaan, olisi suotavaa, että kaikilla toimijoilla olisi saman käsitys siitä, mitä EU-lisäarvolla tarkoitetaan. Näin eri ohjelmia voitaisiin vertailla osana kattavaa yleistarkastelua.

Komissiolla lisäarvo­tulkinta on erittäin laaja. Jo perustamis­sopimuksen tavoitteisiin pyrkimällä pääsisi listalle. Luontevampaa olisi ajatella, että EU-lisäarvoa saadaan toimista, joihin yksittäisten jäsenvaltioiden rahkeet eivät riitä. Kyseeseen tulisi esimerkiksi laajat eurooppalaiset tutkimus- ja innovaatiohankkeet sekä muut eurooppalaista kilpailukykyä vahvistavat toimet, rajat ylittävä yhteistyö muun muassa turvallisuuden ja maahanmuuton kysymyksissä.

Hyvin keskeisiä kysymyksiä ovat ilmastonmuutoksen hillintään tai sopeutumiseen liittyvät toimet. Ilmastoriskien kasvuun olisi ennen kaikkea varauduttava myös ruoka­turvassa niin, että eurooppalainen ruoantuotanto voi menestyä ja olla kannattavaa. Nuoria viljelijöitä tarvitaan tuotantoon.

EU ja ympäröivä maailma muuttuvat kiihtyvällä vauhdilla. Tämän tulee näkyä myös tulevissa EU:n budjeteissa. Ei pelkästään prioriteettien valinnassa ja varojen kohdentamisessa, vaan myös uusiin haasteisiin varautumisessa. On jätettävä pelivaraa uusiin kriiseihin.

Tämän päivän maailmassa myös varainkäytön avoimuudelle ja tilivelvollisuudelle on asetettava kovempia vaatimuksia. Kansalaisten odotuksiin on vastattava tälläkin rintamalla. Se, mikä meille Suomessa saattaa olla itsestään selvää, on vietävä myös EU-tasolle. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että kaikkeen veronmaksajien varojen käyttöön tulee kytkeä riittävä avoimuus, julkinen tarkastus ja tilivastuu.

Usein kun EU:n uusista budjetti­kehyksistä on alettu keskustelemaan, kunnianhimon taso on ollut korkea. On todettu, että mikään ei ole pyhää, kaikki vanhat ohjelmat ovat pöydällä, jätetään liikkumavaraa uusiin tarpeisiin ja suunnataan budjettia tulevaisuuteen, ei menneisyyteen. Myös tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden nimiin on vannottu.

Realiteetti on kuitenkin ollut toinen. Varsin vähän rahanjaon painotukset ovat vuosien varrella muuttuneet.

Lisätarpeet on hoidettu luovimalla budjetin ulkopuolella, tilivelvollisuus ei ole konkretisoitunut ja tuloksellisuus on ollut liian satunnaista ilman mitään sanktioita tuhlailevasta rahankäytöstä.

Nyt on korkea aika ottaa sanasta miestä. Päätetään järkevämmästä ja tehokkaammasta varainkäytöstä.

Ja ennen muuta pidetään niistä arvoista kiinni päätöksenteon loppumetreille asti, kuten myös toteutuksen ajan ja mahdollistetaan sanktiot tarvittavien korjausliikkeiden aikaansaamiseksi. Sen olemme velkaa eurooppalaisille veronmaksajille.