Kaupunkien voitto olisi Suomen tappio

Liberaalista Osmo Soininvaarasta kuoriutui Koijärvellä uuden ajan vihreä, jonka tekstejä on taidettu lukea enemmän muissa puolueissa kuin omassaan. Emma Kari ja Ville Niinistökin voisivat miettiä tuoreinta lukiessaan, mitä Soininvaara tarkoittaa halutessaan hiilinielut mukaan markkinaehtoiseen päästökauppaan samalla kun torjuu pakkokeinot ja normiohjauksen. Lukukokemus voisi avartaa nykyvihreää metsäajattelua.

Ahkera kirjoittaja on laatinut tulevaisuudenkuvaansa 2020-luvun yhteiskuntapolitiikasta kirjaksi kymmenen vuotta. Soininvaara kuuluu niihin harvinaisiin politiikan parissa toimiviin, jotka tuottavat tekstiä ja muodostavat kokonaiskuvaa tavoittelemastaan tulevaisuudesta. Seuraa ei taida pitää kuin Erkki Tuomioja, talouspoliitikoista Elina Valtonen ja Juhana Vartiainen.

Juha Kuismankin voi liittää joukkoon ympäristöajattelun tiimoilta. Soininvaaraa olisi vaikea kuvitella johonkin viestintätoimistoon, joissa useimmat nuorisopoliitikot nykyään marinoidaan instapostausten tehokkaaseen käyttöön.

Soininvaara uskoo kestävään talouskasvuun, globalisaatioon, yliopistokoulutukseen ja suurten kaupunkien voittoon. Hän on tilastomurskaaja, joka kaivelee niistä tukea. Kaikki kaupungit eivät kasva mutta ne, joihin luovat osaamisalat keskittyvät, vahvistuvat nopeasti.

Suomessa paisuu viisi yliopistokaupunkia, joista Helsinki ylivoimaisesti. Joka toinen akateemisen loppututkinnon suorittanut nuori asuu pääkaupungissa. Väkiluku kasvaa, koska pikkukaupungit eivät innosta.

Maaseutu on kirjoittajan mukaan jo tyhjennetty. Sille on kirjassa provosoiva nimikin: Hylkysyrjä. Sellaisen on Nils Torvalds löytänyt tutkiessaan luovutetun Karjalan karttoja. Tämä kuva ei varsinaisesti mairittele kohdettaan vaikkei kirjoittajaa voi ilkeäksi syyttää.

Kaupungit voittavat, sillä nuoret koulutetut ovat elämänarvoiltaan muita urbaanimpia. Menestystä himmentää vain järkyttävä kustannustaso, joka tekee elämästä muuta maata kalliimpaa. Paine kapitalisoituu asuntojen hintoihin. Siksi myös koulutetun eliitin palkkojen on joustettava – ylöspäin. Ja kun kaupungeissa on muuten kivaa, voi siellä sietää ankeita pikkupaikkoja alhaisemman elintason.

Soininvaaran kaupunkiuskovaisuus on dystopia alueiden Suomelle. Hän myöntää itsekin jälkipuheissaan, että koronapandemian myötä tilanne saattaa olla osin kääntymässä. Hänen visiossaan politiikan on silti oltava keskittävää ja yliopisto-osaamista suosivaa.

Maaseudun monitaitoisten persvakohenkilöiden polvityössä roikkuvat dimexit eivät luo globaalia kilpailukykyä. Paitsi silloin kun luovan luokan sähköauto ei käynnisty tai vesihanasta korisee vain ilmaa.

Karkea jako on, että kognitiivinen eliitti tienaa kansantuotetta ja muu väki touhuaa armeliaiden tulonsiirtojensa varassa – jos sattuu huvittamaan.

Palkkapolitiikan uudistamisen vaatimus liittyy kaupunkien menestykseen. Työelämästä syrjäydytään niin, että tasapainotyöttömyys on hilautunut lähelle kymmentä prosenttia. Tekoälyn yleistyminen tulee haastamaan työn roolin vielä tätäkin voimallisemmin. Työ arvostuksen ja merkityksellisyyden liimana hiipuu.

Lääkkeeksi kelpaavat paikallinen sopiminen, joustavat palkat ja tulonsiirtojen yhdistäminen palkkatyöhön. Soininvaara ottaa malliksi maataloustuen, joka maksetaan viljelijälle tuotteesta saadun hinnan päälle. Hyvin kelpaa.

Pekka Kuusi latasi 1960-luvun alussa nuotit nopealle teolliselle kasvulle ja rakennemuutokselle, joka tehtiin tietoisesti maaseudun kustannuksella. Kuusi katui muutoksen nopeutta 1980-luvun alun kirjassaan Tämä ihmisen maailma. Kuusi on Soininvaaran innoittaja. Aika näyttää, pysyykö hän linjallaan.

Kirjoittaja on monipaikkainen talonpoika Alastarolta ja Hämeenlinnasta.

Karkea jako on, että kognitiivinen eliitti tienaa kansantuotetta.