Identiteettiä ja ideologiaa

Pohjois-Pohjanmaan kuntapäivillä Oulussa käväissyt Kuntaliiton toimitusjohtaja väitti toimittajille, ettei kuntien välillä ole suurta erimielisyyttä kuntaremontin tarpeesta.

Tulkitsen asian niin, että kaikki ovat suhteellisen yksimielisiä kuntauudistuksen tarpeesta muissa kunnissa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla paheksutaan kovasti pienten kuntien haluttomuutta liittyä isompiinsa. Helsingin, Vantaan, Espoon ja Kauniaisten liitoksesta muut saisivat pitää suunsa kiinni.

Kuntaremontissa on hätä ja hoppu. Kuntaliitto kiirehtii hallitukselta päätöksiä siitä, minkä lakien pohjalta kunnissa toimitaan ensi vuoden alusta. Paras-lakien voimassaolo päättyy vuoden vaihteessa, eikä uusista ole vielä tietoa.

Toisaalta kunnille halutaan lisää aikaa ja toinen lausuntokierros ennen hallituksen päätöksiä.

Hoppu johtuu hallituksen innosta heittää nykyiset käytännöt menemään, vaikka kukaan ei vielä tiedä, millainen kuntauudistuksesta tulee vai tuleeko mitään. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sentään tietää uudistuksen olevan ”fantastinen”. Sana tarkoittaa muun muassa loistavaa mutta myös haaveellista.

Päätösvalta siirtyy suhteessa harvemmille kuntalaisille, kun kuntakoko kasvaa. Se on matematiikkaa. 20 000 asukkaan kaupunginosa saattaa jäädä ilman edustajaa suurkunnan valtuustossa. Syntyy ”demokratiavaje”.

Vaje voidaan kuulemma korjata perustamalla alueneuvostoja tai -raateja kuten Tanskassa. Voidaan perustaa myös kunnanosavaltuustoja.

Näiden demokratiahimmeleiden puhumiset eivät kiinnosta ketään. Ne kun eivät saa päättää rahoista.

Neuvostoja koottaisiin esimerkiksi asuinalueen mukaan, luontevasti, siten että ihmiset tuntisivat ne omakseen. Uudessa suur-Oulussa neuvostoja voisi olla vaikkapa Haukiputaalla, Kiimingissä ja Oulunsalossa. Jos näille alueille annettaisiin lisäksi valtaa päättää alueensa rahoista, demokratiavaje poistuisi.

Mutta ei se sovi, sanoo ideologia. Silloin olisi palattu itsenäisiin kuntiin.

Kunnallisen demokratian vähättelijät hokevat, ettei ole väliä sillä, onko kunnantalo viiden vai viidenkymmenen kilometrin päässä. Ei tavallinen kuntalainen siellä käy.

Ei käy. Sen sijaan hän käy terveyskeskuksessa ja ehkä myös koulussa ja uimahallissa.

Jos kunnantalo – ja kunnallisten päätösten tekijät – ovat 50 kilometrin päässä, terveyskeskus saattaa seurata heidän perässään. Kokemuksia on siitäkin, että koulut kulkevat samaan suuntaan, eikä uimahallin rakentaminen edisty kaukana päättäjistä.

Kuntaremontti on erittäin ideologinen ja identiteettiä koskeva asia. Joidenkin ideologiaan ei vain sovi tunnustaa sitä.

Oman kotiseudun arvostaminen ei tarkoita tyhmänylpeyttä. Se että saa asua omalla kotiseudullaan on etuoikeus. Ei se kuitenkaan vaadi erityisiä lahjoja tai ihailtavia luonteen piirteitä.

Puheet ”junan tuomista”, ja ”tullista tulleista” sopii unohtaa ainakin siellä, missä toivotaan paikkakunnalle uusia osaajia. Erään kyselyn mukaan Tampereelle voisi kuvitella muuttavansa kovin moni suomalainen. Siellä junan tuomat eivät erotu, eikä heitä erotella.