Lapsi, josta ei juuri kukaan välitä, avasi omat silmäni ‒ entä kaikki ne muut, jotka jäävät näkymättömiksi?
Olen seurannut elämässäni lasta, joka on näkymätön niin vanhemmille kuin viranomaisille. Eikä hän ole ainoa, kirjoittaa MT:n toimittaja Janica Pörhönen.
Vammaisten ihmisten oikeuksia ei puolusteta tarpeeksi yhteiskunnassamme eikä heidän kokemaansa kärsimystä pidetä riittävästi esillä julkisuudessa. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari8.11.202322:00
Tietyt ihmisryhmät saavat vähemmän arvostusta ja huomiota kuin toiset. Tämä näkyy niin mediassa, eduskunnassa kuin tavallisten ihmisten puheissa.
Tiettyjen ihmisten kärsimys esitetään vähempiarvoisena kuin toisten ihmisten. Ihmisoikeuksien mallimaassa Suomessa tilanne ei saisi olla näin pahasti vinoutunut.
Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen sekä maahanmuuttajien oikeuksia nostetaan hienosti esille, mutta samalla meidän pitäisi muistaa muutkin vähemmistö- ja erityisryhmät.
Kansallisia vähemmistöjämme ovat muun muassa suomenruotsalaiset, romanit, saamelaiset, viittomakieliset, juutalaiset ja tataarit eli turkkilaissukuinen heimo. Erityisryhmiin kuuluvat esimerkiksi lapset, nuoret, vanhukset ja syrjäytyneet.
Ketkä marssivat vammaisten oikeuksien puolesta toreilla? Kuka motivoituisi taistelemaan laajamittaisesti vanhusten hyvän hoidon puolesta? Kuka puolustaa romanien oikeutta työn ja asunnon saantiin? Ei oikeastaan kukaan. Tämä on äärimmäisen häpeällistä.
Olen seurannut elämässäni lastensuojelulasta, josta juuri kukaan ei välitä. Lasta, joka on näkymätön niin vanhemmille kuin viranomaisille. Häntä, jonka kotona ei odota lämmin ruoka ja joka saa kulkea ulkona iltamyöhään ilman että kukaan kysyy, milloin tulet kotiin. Tällaisilla lapsilla on suurempi riski syrjäytyä kuin turvallisen lapsuuden kokeneilla.
Ja kyllä: olen itsekin ollut yhteydessä viranomaisiin tämän lapsen kohdalla.
Aiheen omakohtaisuuden vuoksi haluan pitää niiden näkymättömien ihmisten puolta, joilla ei ole kykyjä tai voimia taistella omien oikeuksiensa puolesta tai eivät muuten koe tulleensa kuulluksi ja nähdyksi.
”Haluan pitää niiden näkymättömien ihmisten puolta, joilla ei ole kykyjä tai voimia taistella oman elämänsä vuoksi.”
Vähemmistöryhmien epätasapaino näkyy myös mediassa. Useat suomalaiset mediat jättivät uutisoimatta, kun terroristijärjestö Hamas tuhosi useita kibbutseja eli maanviljelijäyhteisöjä tappaen satoja viljelijöitä muun muassa Be’erissä ja Kfar Azassa lähellä Gazaa 7.10.
Valtaosa uhreista oli juutalaisia. Nyt eloonjääneet viljelijät raivaavat maata tuhon ja menetysten keskellä samoilla traktoreilla, joilla he kaivoivat hautoja (CNN, MT). Sen sijaan palestiinalaiset uhrit ovat olleet mielestäni paljon esillä mediassa.
Tarkoitukseni ei ole luoda polarisaatiota israelilaisten ja palestiinalaisten välille vaan muistuttaa siitä, että mediakin ruokkii vähemmistöjen epätasa-arvoa joko tahtomattaan tai tahallaan.
”Jos tuo lapsi joskus vielä sanoo minulle hennolla äänellään: ”Minua ei rakasteta”, aion sanoa hänelle, että tietysti kaikki rakastavat sinua, mutta aina ihmiset eivät osaa näyttää rakkauttaan oikein.”
Me emme saa unohtaa vähemmistöjä ja erityisryhmiä, jotka ovat usein kaikista haavoittuvammassa asemassa.
Jos tuo lapsi joskus vielä sanoo minulle hennolla äänellään: ”Minua ei rakasteta”, aion katsoa häntä silmiin ja halata lämmöllä rutistaen. Sanoa hänelle, että tietysti kaikki rakastavat sinua, mutta aina ihmiset eivät osaa näyttää rakkauttaan oikein. Aion tarjota hänelle lämmintä ruokaa, harjata hänen hiuksiaan, kehua häntä ja paketoida hänen joululahjansa värikkäisiin käärepapereihin.
Yhdessä me voimme rakentaa paremman tulevaisuuden kaikille ihmisille. Mutta emme ilman tekoja.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.
Juttua korjattu 8.11. klo 22:41: Kuvatekstissä oli aiemmin virheellinen sanavalinta. Siinä luki, että ”vammaisten ihmisten kärsimystä eikä oikeuksia puolusteta tarpeeksi yhteiskunnassamme”. Lisätty lause ”vammaisten kärsimystä ei pidetä tarpeeksi esillä”.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
