Arvoja

Kolumni

TIMO PARVELA

Kirjailija Timo Parvela asuu Kirkkonummella.

uhelinhaastattelua tehneen toimittajan kysymys onnistui yllättämään minut täysin: Millaisia arvoja opetat lapsillesi?

Siis tuohan on ihan helppo. Minä, ex-ope, lastenkirjailija ja isä olen varsinainen arvoammattilainen, joten on selvää, että opetan lapsilleni… ööö.

Aivoni sutivat tyhjää kuin loka-auton renkaat suojan jälkeen jäätyneellä pihatiellämme. Säiliö täynnä tavaraa, mutta ei vaan pääse tyhjentämään. Siis arvoja. Niitä, joita minulla on tietysti säkillinen, ei vaan tankillinen. Viisauden kultamuruja lasteni elämänpolulle siroteltavaksi.

Mokelsin jotain väkivallattomuudesta. Ei saa lyödä edes silloin, kun sinua lyödään. Väkivalta synnyttää aina uutta. Huh, tulihan se sieltä.

Selvittyäni haastattelusta jäin kuitenkin pohtimaan asiaa. Tokihan olisi helppo väittää, että opetan lapsilleni toisten ihmisten ja luonnon kunnioittamista, erilaisuuden hyväksymistä, hengen ylivaltaa materiasta, työn tekemisen tärkeyttä helpon ja sisällyksettömän nautinnonmetsästämisen sijaan ja vielä kaikkia niitä muitakin arvoja, joita kaltaiseni tulee pitää tärkeänä.

Kun lapsemme olivat pieniä, meillä oli vaimoni kanssa aika selkeä yksimielisyys kaikesta siitä, mitä halusimme heidän oppivan. Näimme pilteissämme taikinan, jonka sitten muokkaisimme haluamaamme muotoon.

Vaan toisin kävi. Jälkikasvun varttuessa olemme tulleet epävarmemmiksi ja rivimme ovat rakoilleet. Lapsemme osaavat taitavasti käyttää tilannetta hyväkseen. He iskevät aina sinne, missä puolustus horjuu ja monesti kasvatustilanne kääntyy keskinäiseksi arvomittelyksi teiniemme hävittyä jo ajat sitten mesettämään.

Lasten varttuessa ne mokomat ovat oppineet ihan jotain muuta kuin oli tarkoitus. Miksi poikani on kilpailuhenkinen ja nauttii pallonpyörittelystä, vaikka oma urheilu-urani rajoittuu Jyväskylän kenttäurheilijoiden pääsykokeeseen? Hävisin kierroksella viimeistä edelliselle pojalle, joka ontui. Pahasti.

Miksi tyttäreni rakastaa shoppailua ja tekee koiralenkin vapaaehtoisesti vain halutessaan rahoitusta uusiin farkkuihin? Itse ostin uuden paidan viimeksi vuonna… en muista. Kuka minua täällä maalla katselee.

Kyllähän me saarnaamme joka päivä. Vaimoni jaksaa muistuttaa valojen sammuttamisesta ja pitää kepeästi yli puolen tunnin esitelmiä ilmastonmuutoksesta. Silti minä kierrän joka aamu sammuttelemassa valot lasten huoneista kouluunlähdön jälkeen.

Minä paasaan toisten ihmisten huomioimisesta ja siitä kuinka pitää tulla toimeen, vaikkei toisen lärvi niin miellyttäisi. Siitä huolimatta Roope on idiootti, maikat samoin, Raisa on ruma ja minä yksinkertaisesti tyhmä (nimet muutettu, paitsi omani).

Siis mitä minä oikeastaan opetan lapsilleni ja kuinka sen teen? Olen päätynyt yksinkertaiseen johtopäätökseen: vain sillä, millainen olen, mitä edustan ja kuinka toteutan arvoja omassa elämässäni, on todellista vaikutusta. Toisissa asioissa lapseni haluavat olla kaltaiseni, toisissa kaikkea muuta.

Kun tyttäreni seuraavan kerran lojahtaa sohvalle, avaa television, haukkuu juontajan vaatteet ja vaipuu jonnekin tavoittamattomiin, pidän taas normisaarnan, mutta tällä kertaa peilin ääressä.