Onnellisen kansan uupuneet vanhemmat

Mielipide

21.12.202001:00

Kolumni

Riikka Slunga-Poutsalo

Tunnustan. Olen joulukortti-ihminen. Lähetän joka vuosi kymmenittäin joulukortteja tutuilleni ja nyttemmin myös paikallisille puoluekavereille.

Varmasti helpommalla pääsisin, jos etsisin digikätköistäni kivan kuvan ja lähettäisin sen sähköpostilla sen suurempia ajattelematta kaikille. Ei tarvitsisi miettiä, milloin käy vielä halvat postimaksut ja milloin lähetetty kortti ennättää vielä perille.

Sitä paitsi eihän nykyään enää tiedä ihmisten osoitteita, siis muita kuin sähköpostiosoitteen. Poissa on ajat, jolloin muuton yhteydessä postitettiin osoitteenmuutoskortit kaikille ystäville ja sukulaisille.

Poissa näyttävät olevan myös ajat, jolloin numeropalvelusta sai puhelinnumeron ja nimen perusteella osoitetiedot. Tyhjää tuuttaa, piilotettu numero, pre-paid-liittymä, anonyymi käyttäjä. Uskon perinteisissä joulukorteissa olevan voimaa, mitä me tarvitsisimme tähän päivään.

Korttia kirjoittaessasi joudut pysähtymään jokaisen henkilön kohdalle. Miettimään häntä hetken. ”Onkohan Kaija muuttanut tänä vuonna”, ”muistatko mikä Kaalepin vaimon nimi olikaan”, ”vieläköhän Pentin ja Sirkan lapset asuvat kotona”. Ja saadessasi kortin tiedät, että lähettäjä on miettinyt juuri sinua, pienen hetken. Pysähtynyt. Ja olet ehkä tehnyt myös osasi pitääksesi Postin pystyssä.

Perjantaina julkaistiin uutisia maailmanlaajuisesta tutkimuksesta, jossa mitattiin vanhempien uupumusta. Suomalaiset pärjäsivät tässäkin tutkimuksessa, olimme seitsemänneksi uupuneimpien vanhempien kotimaa. Parhaiten olemme pärjänneet siinä, jossa mitattiin onnellisuutta.

Onnellisen kansan uupuneet äidit ja isät. Onko tuo onnellisuus harhaa ja vain päälle liimattu tarina, jolla koetetaan tavoitella täydellisyyttä? Kuulostaa aika tavalla ahdistavalta.

On tietenkin monta eri tulkintaa sille, miksi uuvumme. Itse pidän hyvin todennäköisenä yksilökeskeistä kulttuuria, ”hedonistista elämäntapaa”, jota sosiaalinen media ruokkii ja ylläpitää.

Kovin helposti ihmismieli hairahtuu uskomaan sosiaalisen median luomaan harhaan. Käsite täydellisestä elämästä muotoutuu sosiaalisen median vaikutteiden kautta ja mukamas ulkoapäin tulevasta paineesta.

Siinä kun sitten huomaa roikottavansa koliikista itkevää vauvaa, kupluoksennus paidan rintamuksella leipoen samalla muodissa olevaa piparkakkutaloa piikerikuorrutuksella ja liivateikkunoilla sitä täydellistä some-valokuvaa varten, niin ihme olisi, jos ei jossain vaiheessa uupuisi.

Saati sitten kun kuplassa kuohuu. Kaikki muu unohtuu, kun pitää käydä joukolla asian, tai joissain ikävissä tapauksessa henkilön kimppuun. Siinä päivityksessä oli väärä mielipide, huono ilmaus, yleistys saati tulkinnanvarainen solvaus! On sinun velvollisuutesi puuttua asiaan.

Haluatko kuulla totuuden? Aihe tai teema, joka ”trendaa” sinun Twitterissäsi tänään, ei täällä kuplan ulkopuolella ole juttu eikä mikään.

Tule ulos kuplastasi. Pysähdy. Keskity oikeisiin ihmisiin elämässäsi. Äläkä jaa lähettämistäsi joulukorteista kuvaa sosiaaliseen mediaan, et tehnyt niitä sen vuoksi!

Takanamme on poikkeuksellisen raskas vuosi ja voi olla, että joulua vietetään monessa perheessä eri tavoin kuin normaalisti; moni joutuu viettämään joulun erillään rakkaistaan ja läheisistään. Joulun sanoma on tänä vuonna ehkä lähempänä ihmistä kuin aikoihin.

Kiitos kolumnini lukijoille kuluneesta vuodesta. Onni tulee pienistä asioista. Tehdään tänä jouluna paljon pieniä asioita.

Oikein hyvää joulua kaikille!

On tietenkin monta eri tulkintaa sille, miksi uuvumme. Itse pidän hyvin todennäköisenä yksilökeskeistä kulttuuria.